Hannerika

MakroTex - Pakkanen

2012-02-29T17:21:00.000+02:00

Pakkanen bussikatoksen lasilla. Kuva suurenee klikkaamalla.

Lisää pakkasta löytyy täältä.

Mielikuvitusvauvoja

2012-02-28T12:53:00.001+02:00

Minulla on mielikuvitusvauva. Täällä jo hieman valotin asiasta, tosin en tuota tekstiä kirjoittaessani koskaan kuvitellut olevani tässä hulluuden pisteessä. Toiset leikkivät virtuaalimaailmoissaan, minä omassa mielikuvitusmaailmassani vauvoineni.

Tilani on edennyt nyt siihen pisteeseen, että käsityöinnostukseni myötä en kudo enää vain toisten vauvoille, vaan myös omalle mielikuvitusvauvalleni. Sukat ja nyt myös uusimmat tekeleeni, villapaidat, puhuvat vauvan äänellä ja kutsuvat isiä. Ne hakeutuvat isin kainaloon ja antavat haleja isille. Aikaisemmin vauvoja oli vain yksi, eilen niitä olikin jo kaksi, kaksoset!

Pahinta tässä hulluuden tilassa on se, että olen saanut miehenikin mukaan leikkiin. Tervetuloa lukittu huone ja pehmustetut seinät!

Kaikessa hulluudessa, onhan ne vaan söpöjä? ;)

Ilo puhuttaa

2012-02-26T17:15:00.001+02:00

Tämä on Katjalle. :)
Kuva suurenee klikkaamalla.

Vähän erilainen aamu

2012-02-23T09:40:00.003+02:00

Herään virkeänä pimeään aamuun kello 5:59. Herätyskellon on tarkoitus soida minuutin kuluttua. En jää sänkyyn makaamaan, koska tiedän, että jos sen teen, siihen myös jään. Hipsin hiljaa viemään koiran aamupisulle. Se raukka on vielä aivan unessa. Ulkona on asteita +1. Vettä tihuttaa ja tiet ovat liukkaita. Palaamme sisälle, ja koira kömpii takaisin nukkumaan. Siltä jäi aamupalakin vielä kuppiin. Laitan uunin päälle ja ladon karjalanpiirakat pellille. Piirakat saavat rauhassa kypsyä uunin lämmössä.

Hipsin kylpyhuoneeseen. Otan hiusvärin esiin ja alan värjätä tukkaani. Vaikutusajalla kudon pienen, turkoosin villapaidan hihaa. Kello 7:00 voin suunnata takaisin kylpyhuoneeseen huuhtelemaan tukkani. Ah, ihanan kiiltävä musta tukka!

Karjalanpiirakat ovat valmistuneet. Laitan piirakan päälle kinkunsiivun ja Välimeren Gouda -juustoa. Vatsa täynnä on hyvä alkaa meikkaamaan. Föönaan mustan tukkani ja puen päivävaatteet päälleni. Kello on 8. Nyt voin lähteä töihin.

Tässä aamussa oli erityistä se, että sain aamulla touhuta rauhassa ilman kamalaa kiirettä. Heräsin kunnolla ennen töihin lähtöä, enkä meinannut nukahtaa linja-autoon. Sain mielestäni aamulla paljon aikaiseksi, värjäsinhän sentään tukkanikin. Sain kaikessa rauhassa nauttia aamiaista. Sain aikaa itselleni ennen työn tuomia velvoitteita. Tästä on hyvä jatkaa päivää. Näitä lisää, kiitos!

MakroTex

2012-02-22T18:01:00.002+02:00

Minä olin viime viikolla laiska ja saamaton, joten makrohaastekin meni ohi. Haluan kuitenkin osallistua viime viikonkin haasteeseen, joten ajattelin osallistua makrolla viime viikon haasteeseen, jonka aiheena oli kangas ja tämän viikon haasteeseen osallistun teemaextrakuvalla. Tämän viikon aihe on kuva. Lisää kuvia täällä.

Takaisin viime viikkoon. Minä kuvasin tulevan hääpukuni pienireikäistä tyllikangasta.

Tiedoksi niille, joille lupasin postausta hääpuvustani, ajattelin siirtää sen häiden jälkeiseen ajankohtaan. En halua liiaksi paljastaa tuleville häävieraille pukuni yksityiskohtia. Siispä pyydän, malttakaa odottaa tuokokuun loppuun, niin julkaisen piirustukset ja kuvan valmiista luomuksesta. :)

Tällä viikolla haasteen aiheena on kuva, ja niin kuin edellä jo sanoin, otan haasteeseen osaa teemaextrakuvalla, en siis makrokuvalla. Aiheen Kuva voi käsittää monella tavalla. Minä tulkitsin sen kauniina kuvana.

Kaverin vaimo

2012-02-15T11:18:00.004+02:00

Bloggailun tilastoinnissa yksi mielenkiintoisin asia on hakusanat, joilla blogiin on päädytty. Ne, jotka eivät itse bloggaa, eivät monetkaan varmaan edes osaa ajatella, että blogin pitäjä näkee melko laajan datan, joka liittyy yhteyksiin. Älkää huoliko, emme pysty yksilöimään teitä kuitenkaan. IP-osoitteenne ei siis päädy meidän tietoisuuteemme.

Yleensä hakusanat, joilla minun blogini löydetään, ovat melko järkeenkäypiä. Tänään sain kuitenkin hyvät naurut ja ajattelin jakaa sen teidän kanssanne. Kuvitelkaa mielessänne seuraava tilanne: mieshenkilö on sekaisin tunteistaan, koska on huomannut kaverin vaimon herättäneen hänessä jonkinlaisia seksuaalisia tuntemuksia. Mies kierii kotona tuskissaan, koska ei saa kaverin vaimoa ajatuksistaan. Onhan se Repan vaimo, Ella, vaan aika kuuma pakkaus. Mies taistelee ristiriitaisia ajatuksiaan vastaan tuomiten seksuaalisen kiinnostuksensa kaverinsa vaimoon, mutta antaen sille kuitenkin hieman tilaa kypsyä aivoissa. Mies muistaa kirjaimet KVG, joiden ansiosta avaa läppärinsä ja suuntaa ensimmäisenä Googleen. Google tietää aina kaiken, joten miksi ei tätäkin. Mies muotoilee hakukenttään neljä sanaa, jotka toivottavasti tuovat vastauksen hänen visaiseen pulmaansa: kaverin vaimoa luvalla panna.

Tein saman haun, jotta näin, saiko mies ongelmaansa ratkaisun. Hakusanat osuivat - yllätys yllätys - suomi24-nettikeskusteluihin. Liekö niistä miekkonen saanut vastauksen siihen, onko kaverin vaimon paneminen luvallista tai onko tällaiseen toimintaan mahdollista saada lupa. Minä en sattuneesta syystä jaksanut perehtyä tarkemmin keskustelujen sisältöön.

Todettakoon, että ongelmansa kullakin. Minun blogistani ei valitettavasti löydy ainakaan kannustusta tämänkaltaiseen toimintaan. Kenties haun tehnyt mies löysi tiensä tekstiini Uskottomuutta oikein luvalla. Tämäkään ei kuitenkaan tarjoa vastausta ongelmaan. Ehkä se laittaa kuitenkin hieman ajattelemaan, ken tietää.

Mikäli sinä, kaverin vaimoa luvalla panna -haun tehnyt henkilö päädyt vielä uudestaan blogiini ja tähän kirjoitukseen, kerro ihmeessä, saitko luvan, oliko se kaverillesi sitten ihan ok ja antoiko kaverin vaimo tuosta vain mukisematta. Meitä kaikkia jäi kuitenkin hieman kiinnostamaan.

Pätemisen tarvetta

2012-02-14T16:20:00.003+02:00

Seison bussipysäkillä seuranani tuntematon, eläkeikäinen nainen. Bussi on jälleen myöhässä, joten avaan suuni todetakseni tämän ääneen. Nainen alkaa ihmetellä asiaa, eikä malta olla jakelematta neuvojaan toisten, eri reittiä kulkevien bussien käytöstä. Totean monesti tietäväni alueeni bussiliikenteen, mutta halusin nyt tällä kertaa valita tämän linjan.

Keskustelun edetessä naiselle muodostuu ongelma siitä, että minä menen bussilla. Hän toteaa nuoren naisen voivan kävellä tämän kuuden kilometrin työmatkansa. Hän muistuttaa vielä ilkeillen perään, että kävelyhän on aamuisin kielletty. Keskustelu onneksi loppuu bussin saapumiseen.

Minua naisen kommentit ärsyttivät. Miksi minun pitää alkaa perustelemaan tuntemattomalle ihmiselle, miksi minä olen valinnut juuri tämän bussin? Mikä hän on sanomaan, kuka voi kävellä ja kuka ei? Entä jos minä olisin sairas? Loukkaantuisin tuollaisesta "koska sinä olet nuori nainen, sinun pitäisi kävellä" -kommentista.

Ihmetyttää tuollainen pätemisen ja suoranaisen vittuilun tarve. Kun kerran alettiin oletustasolla neuvomaan, kävelköön itse, hänellähän sitä aikaa on eläkepäivillään.

Tupsupipo

2012-02-10T23:07:00.005+02:00

Blogini on muuttumassa erehdyttävästi käsityöblogiksi. Tämä jälkeen lupaan pitää pienen tauon näiden neulontapäivitysten kanssa. Olen kärsinyt hienoisesta luovuuden pulasta kirjoittamisen suhteen, liekö väsymyksellä osuutta asiaan, joten toteutan ja puran jäljellä olevaa luovuuttani näiden käsitöiden kautta.

Tässä yksi sunnuntaivieminen noin kuukauden ikäiselle vauvalle: pipo isolla tupsulla. Kokeilin pipossa patenttineulosta, joka on hyvin samantyyppinen kuin joustinneule, mutta mielestäni vielä hieman mukavampi tehdä ja kivemman näköinen. Joustavaa ja muhkeaa neuletta.

Vilunväreitä

2012-02-10T08:51:00.000+02:00

Herään aamuun sillä ajatuksella, että ulkona on enintään 5 astetta pakkasta. Voin laittaa tukkani kauniisti auki, koska en tarvitse pipoa, huppu riittää. Todellisuus on kuitenkin toinen vilkaistessani lämpömittaria: -25 astetta!

Laitan pipon tiukasti päähän. Vuoraan puolet päästäni lisäksi vielä nelimetrisellä kaulahuivilla, joka saa minut näyttämään erehdyttävästi muslimilta. Laitan farkkujen päälle toppahousut, koska en halua paleltua bussia odotellessani. Päälle laitan vielä polvimittaisen toppatakin, kaulus tiukasti ylös asti kiinni, huppu päähän. Käsiin paksut fleece-vuorelliset lapaset. Jalkaan pitkävartiset saappaat, jotka laitan piiloon toppahousujen lahkeiden alle. Ulkona en palele, mutta ei minulla kuumakaan kyllä ole. Näytän myös lähinnä joltain eskimolta, mutta en välitä. Pääasia etten palele.

Istun koleaan linja-autoon toppavaatteet niin tiukalla, että pääni tuskin edes kääntyy. Mutta en palele edelleenkään. Linja-auto pysähtyy ottamaan lisää matkustajia kyytiin. Bussiin tulee nuori tyttö paljain päin päällään lyhyt takki. Takkia hän pitää auki kaula paljaana. Kaulahuivi hänellä on vain löysästi koristeena harteilla. Kaiken toppauksen alla minua kylmää katsoessani tyttöä. Hänellä selvästi on pääasia näyttää hyvältä, ei tuntea itseään hyväksi, lämpimäksi.

Vauvan tossut ja myssy

2012-02-09T20:27:00.000+02:00

Käsityöinnostukseni sen kuin jatkuu. Tällä kertaa tein vauvan tossut ja myssyn tuttavapariskunnan vaavelille. Kutomisessa kivaa on se, että sitä voi tehdä samalla, kun esim. katsoo televisiota tai seurustelee jonkun kanssa. Se ei sido mihinkään tiettyyn huoneeseen yksin istumaan, kuten esimerkiksi ompeleminen muutoin.

Hauskaa on, että nälkä kasvaa syödessä: samalla kun kudon edellistä, minulla on jo viisi seuraavaa suunnitteilla. Seuraavaksi tarvitsee suunnata lankaostoksille!

Elokuva Jacob-faneille

2012-02-08T09:28:00.003+02:00

Muistan ainakin JulleDemuksen liputtavan Twilight-Jacobin eli Taylor Lautnerin puolesta. Jacob-fanit voivat nähdä Taylorin pääosaroolissa elokuvassa Abduction - Siepattu.

Minä katsoin elokuvan, koska juoni vaikutti mielenkiintoiselta. Elokuvassa oli kuitenkin alusta lähtien ikävä teinileffavivahde, joka häiritsi melkoisesti katsomista koko elokuvan ajan. Varsinkin alku oli melkoista kuraa, jonka aikana meinasi jopa lopettaa koko elokuvan katsomisen. Loppujen lopuksi elokuvan juoni ei ollutkaan sitä, mikä ensivaikutelma trailerista oli jäänyt. Elokuvan totetutus jäi vähän laihaksi. Itse olisin kaivannut intensiivisempää otetta elokuvaan. Pettymys oli myös se, että Taylor Lautner oli sijoitettu näin huonoon teinirooliin, koska hänellä saattaisi olla lahjoja vähän vaativampaankin.

En voi suositella leffaa niille, jotka haluavat katsoa juoneltaan älykästä ja nokkelasti etenevää elokuvaviihdettä. Sitä tämä ei nimittäin ollut. Suosittelen niille, jotka fanittavat hulluna Jacobia ja joille itse elokuva on toisarvoinen.

Karppaajan köyhät ritarit

2012-02-07T11:10:00.003+02:00

Mieheni keksi hyvän jälkiruokaidean karppajille: köyhät ritarit. Eipä ole aikaisemmin tullut mieleen tämä niin perinteinen herkku, joka on myös muunneltavissa vähähiilihydraattiseksi.

Tavallisen leivän tai pullan sijasta käytimme vähähiilihydraattista leipää. Leikkasin Perheleipureiden Karppisesta reunat pois. Mieheni pyöräytti leivät munamaidossa ja heitti pannulle voihin paistumaan. Leipiä paistettiin, kunnes ne olivat kullanruskeita. Kyytipojaksi kermavaahtoa makeutettuna ripauksella Steviaa sekä mustikoita.

Kyllä ne maistuivat ei-karppaajallekin, ja oli kiva valmistaa yhteistuumin!

Kuvan nappasin täältä.

Koska minä saan valita

2012-02-06T16:19:00.004+02:00

Katja otti valtuudet muokata Jos minä saisin valita -haastetta vastaamaan paremmin omaa ajattelumaailmaansa muotoon Koska minä saan valita. Hän haastoi minut mukaan pohtimaan joko jos tai koska. Haaste on vastaanotettu. Ja koska minä saan valita, vastaan haasteeseen Koska minä saan valita -näkökulman kautta syystä, etten pidä jossittelusta. Koen myös haasteen Jos minä saan valita olevan enemmän haaveilua maailman parantamisesta, kun taas Katjan ratkaisu antaa tilaa realismille. Kumpi parempi, päätä itse.

Koska minä saan valita, minulla on:

ihana, rakastava, rakastettava puoliso, joka toukokuun jälkeen on maailman paras aviomies
taitoa valokuvata, kirjoittaa, leipoa, laittaa ruokaa, harrastaa erilaisia urheilulajeja, maalata, ommella, vaihtaa autonrenkaat ja nyt myös jopa kutoa
kaunis koti ja koira, joka on kuin oma tytär minulle
ympärilläni ihmisiä, jotka haluavat vain hyvää minulle
positiivinen, toiveikas ja intohimoinen asenne elämään.

Koska minä saan valita, minulla tulee olemaan:

onnellinen avioliitto
vähintään kaksi lasta, jotka kasvatan syvällä äidinrakkaudella
vakituinen työ, jossa viihdyn, joka antaa tilaa itseni kehittämiselle ja jossa arvostetaan osaamistani
paljon ihania hetkiä perheeni ja ystävieni kanssa
aikoja, joiden avulla kasvan vielä vahvemmaksi
katumaasturi. =P

Laitan haasteen eteenpäin Plastic Dreamille sekä Sinkkuelämää eli Sex and the City goes Hel(l)singille. Olkaapas hyvät. Jos tai Koska.

Rakkautta on...

2012-02-05T12:49:00.001+02:00

Rakkautta on... ymmärtää toinen toisensa haaveita ja pyrkiä yhdessä niitä kohti.

* * * * *

Mikä tämä on? Aloita Rakkautta on... -sarjan lukeminen täältä ja tule mukaan jakamaan omia rakkaudenosoituksiasi!

Ensimmäiset villasukkani!

2012-02-05T12:35:00.000+02:00

Minusta on kiva haastaa itseni oppimaan uusia asioita. Minä innostun nopeasti, jolloin saan paljon myös aikaan. Tämä on hyvä lisä uudenoppimiselle, jotta mielenkiinto ja motivaatio pysyy yllä. Uusin aluevaltaukseni on kutominen. Olen kutonut viimeksi yli 10 vuotta sitten. Olin jotenkin unohtanut sen kokonaan. Olen käsillä tekijä, näpräilijä, pikkutarkoista jutuista pitävä. Tykkään kovasti tehdä käsilläni, joka myös näkyy taidoissani ja intohimossani käsillä tekemiseen. Kutomisen olin kuitenkin unohtanut, joten päätin aloittaa aivan alusta.

Kaivoin esille yläasteaikaiset käsityötunnilla saadut ohjeet. Saatat ihmetellä, miten joku säilyttää yläasteella saatuja papereita. Minulla käsityökansio on seurannut mukana kaikki nämä vuodet muutosta toiseen, koska joka kerta ne nähdessäni olen ajatellut, että saatan vielä tulla tarvitsemaan niitä. Nyt niille tuli tarvetta, ja kävinkin kaivamassa ne kellarista.

Aloitin kutomisen helposta vauvantossuohjeesta, jonka avulla palautin mieleeni merkinnät ja lyhenteet. Huomasin melko pian, että kyllä se kutominen vain tulee edelleen sieltä takaraivosta näiden kaikkien vuosien jälkeen vielä. Siispä halusin lisähaastetta - villasukista.

Villasukat olivat haastavat kantapään osalta - odotetustikin. Kärsivällisyyttä ja hieman omaa soveltamistaitoa hyväksikäyttäen sain kun sainkin sukat valmiiksi. Nyt ovat sormet kipeät, mutta osaan ainakin kutoa villasukat!

Illalla sitten vielä innostuin kutomaan kaverin vauvalle myssyä ja tossuja. Niistä kuvaa sitten myöhemmin kun valmistuvat.

Rakkautta on...

2012-02-02T10:59:00.007+02:00

Rakkautta on... leikkiä itse kudotulla vauvantossulla, laittaa se rakkaansa kainaloon lepäämään ja puhua vauvan äänellä "Isi, isi".

* * * * *

Toimitus huomauttaa kirjoittajan olevan aivan täysijärkinen, joskin hieman hassu.

Mikä tämä on? Aloita Rakkautta on... -sarjan lukeminen täältä ja tule mukaan jakamaan omia rakkaudenosoituksiasi!

MakroTex - Elokuva

2012-02-01T20:21:00.008+02:00

Ajattelin ottaa osaa taas makrokuvahaasteeseen, jossa olin mukana vanhalla blogillani. Säännöt ovat hieman muuttuneet, mutta pääasiassa idea on sama. Tarkemmat ohjeet voit lukea täältä. Samassa paikassa nähtävillä myös muiden kuvia.

Tällä viikolla aiheena on elokuva. Melko haastava aihe noin makrokuvauksen näkökulmasta, mutta koska valokuvauksessa vain mielikuvitus on rajana, minä keksin kuvata seuraavaa:

Joidenkin elämässä ja elokuvissa kuvaamani asia on melko kookas eikä sitä voida luokitella makrokuvaksi, mutta minun elämässäni kuvaamani tilanne / kohde ei onnekseni ole todellinen ja siksipä se on alkuperäiskooltaan hyvin pieni. Kuva suurenee klikkaamalla.

Hieman harmittaa, että blogger huonontaa kuvanlaatua ladatessa, mutta yritän oppia elämään tämän asian kanssa. :)

Mikäli haluat tietää, minkälaista dvd-elokuvan kantta olen kuvannut, katso Faster.

Liebster Blog -tunnustus

2012-01-30T11:01:00.002+02:00

Sain Katjalta Liebster Blog -tunnustuksen. Silloin kun hän kirjoitti blogissaan tunnustuksesta, oli mielentilani melkoisen huono erinäisten asioiden vuoksi. Oli kuitenkin kiva lukea iloisia asioita mielen ollessa synkkä. Halusin jättää tunnustuksesta kirjoittamisen vasta myöhemmäksi, jottei synkkä mieleni aikaansaanut minkäänlaista negatiivista sävyä tekstiini.

Tänään, asiat selvitettyinä ja tulevaisuutta suunnitelleena sekä omakotitaloja katsoneena mielentila on taas normaali. Enhän halua tuottaa Katjalle, tunnustuksen antajalle, pettymystä tilittämällä naama väärinpäin täällä ruudun toisella puolella. Vaikka elämäähän se on, ja taisin muuten jo tilittääkin. ;)

Tunnustuksen saaminen Katjalta tuntuu erityiseltä, koska olemme ystävystyneet tavalla, jota ei silloin osannut odottaakaan, kun blogia aikoinaan alkoi kirjoittamaan. Tiedän, että me tulemme olemaan ihan superystävät pitkään! Tiedän myös, että kun väistämättäkin meidän perheellä tulee muutto lähemmäs pk-seutua, olen tervetullut Katjan perheen luokse kylään ehkä hieman useamminkin. En kuitenkaan riesaksi asti. ;) Meidän ovet ovat myös auki hänen perheelleen. Meillä on myös karvainen kaveri heidän koiralleen. Sekä toivottavasti lähitulevaisuudessa vielä lapsi leikkikaveriksi hänen neidoilleen.

Joskus elämä on arvaamaton, positiivisella tavalla. Vau, hymy tosiaan tuli kasvoille tämän tunnustuksen vastaanottaessa, kiitos siitä. :)

Elinvoimaa väreistä

2012-01-23T16:18:00.001+02:00

Tunnustaudun tummien värien käyttäjäksi. Varsinkin talvisin, jolloin muutenkin väsymys painaa, tulee helposti pukeuduttua tummiin päästä varpaisiin niin sisä- kuin ulkovaatteidenkin osalta. Ajoittain pukeudun valkoiseen tai johonkin muuhun vaalean sävyyn, jolloin huomaan heti ensinäkin näyttäväni pirteämmältä mutta myös tuntevani itseni sisäisesti pirteämmäksi. Tämän talven untuvatakin osalta otin askeleen kauemmas mustasta ostamalla vaalean talvitakin, joka noteerattiin heti positiivisesti normaalista synkästä ulkomuodostani poikkeavaksi.

Viikonlopun shoppailureissulla heittäydyin hurjaksi ihastuessani pirteän vihreään ja lohenpunaiseen villapaitaan. Pyörittelin paitoja kädessäni ihaillessani niitä mallinuken päällä. Mielestäni ne olivat ihanan värikkäitä, mutta samalla pieni epäilys kolkutteli, koska värit olivat niin vieraita minulle. Rohkaistuin kokeilemaan kumpaakin ja ihastuin.

Tänään puin vihreän paidan päälleni. Aikaisemmin aamulla peilistä kurkisti yliväsynyt olemus, mutta vihreä ylläni toi pirteyttä ja elinvoimaa koko olemukseeni. Tuntui, kuin olisin herännyt vasta silloin.

Jatkossa lupaan itselleni panostaa sisäiseen hyvinvointiini myös värien osalta. Uskon, että värien pirteys voi todella tarttua iholtani syvälle sisimpääni. En halua verhoutua kokomustaan levittäen sitä synkkyyttä myös mieleeni, kun vaihtoehtona on muitakin värejä. Aijon myös rohkeammin kokeilla uusia värejä, joilla ylläpidän jaksamistani, näytän raikkaalta ja ennenkaikkea tunnen olevani hereillä!

Pehmeät paketit

2012-01-19T19:58:00.006+02:00

UNICEF:in blogissa Aino Sarkia kirjoittaa eriarvoisuudesta. Varsinkin tyttölasten aliravitsemus on seurausta sukupuolten eriarvoisuudesta, tyttöjen syrjinnästä. Tyttölapset saatetaan jättää täysin heitteille, kun ravinto on vähissä. Voit lukea Sarkian koko tekstin täältä.

Tekstin seurauksena minä halusin auttaa intialaista Devkin-tyttöä ja hänen kohtalotovereitaan rahalahjoituksen sijasta kolmella UNICEF:in pehmeällä paketilla, jotka sisältävät erinäisiä ravintoaineita. Niistä toivottavasti on apua Devkinille ja muille aliravitsemuksesta kärsiville lapsille!

Rakkaat terveiset maailman lapsille!

P.S. 60 maapähkinätahnapussia, 300 ravintojauhepussia sekä maito eivät riitä vielä millään kaikille niitä tarvitseville lapsille. Siispä haastan jokaisen tekstini lukeneen vierailemaan UNICEF:in verkkokaupassa ja ostamaan oman varallisuutensa puitteissa jonkin pehmeistä paketeista. Shoppiin pääset yllä olevasta linkistä tai blogin oikeasta sivupalkista. Mukavia shoppailuhetkiä!

Kuvaaja ja bändi valittuina

2012-01-19T11:31:00.004+02:00

Ajattelin pitkästä aikaa päivittää vähän hääkuulumisia. Puvusta en vielä julkaise mitään piirustuksia, koska tapaan ompelijan vasta ensi viikolla suunnittelun merkeissä ja haluan ensin hänen hyväksyntänsä suunnitelmilleni.

Järjestelyt ovat nyt edenneet siihen vaiheeseen, että kuvaaja ja bändi ovat varattuina. Kuvaajaksi meille tulee Eero Ihaksinen, harrastevalokuvaaja Humppilasta. Hänen kuviaan voi käydä katsomassa osoitteessa www.ihaksinen.com. Pidän kovasti hänen kuvaustyylistään, ja olen saanut häneltä vinkkejä omaankin valokuvausharrastukseeni. Sovittuna on miljöökuvaus sekä dokumentaarinen kuvaus, eli kuvaaja on koko päivän matkassa aina alkuvalmisteluista lähtien. Näin saamme ikuistettua koko päivän tapahtumat, nekin jotka jännityksessä ehkä pääsevät unohtumaan.

Musiikista juhlassa vastaa Saints & Sinners, josta halutessasi löydät lisäinfoa coverbändin Facebook-sivuilta. Bändin laulaja, Riina, on pieni mutta pippurinen ja päihittää voimakkaalla äänellään isommankin karpaasin. Vakuutuimme kumpikin bändin taidoista heti ensimmäisestä soinnusta alkaen, joten häihinhän se oli sitten saatava esiintymään! (Alla oleva kuva on napattu bändin FB-sivulta.)

Asupäivitystä laitan ensi viikolla ompelijan tapaamisen jälkeen. Silloin kuvaa myös kengistä ja koitan saada aikaan myös luonnosta kampauksestani. Tämän hetkinen kampausvisio löytyy nimittäin vain päästäni. Kuvat asusta esitän vain osittain, suuntaa-antavasti, koska tiedän osan juhlavieraista lukevan blogiani, joten haluan säilyttää yllätyksen h-hetkeen saakka. :)

Alitajunnan syövereissä

2012-01-17T17:00:00.003+02:00

Katson alikulkutunnelia. Tilava tunneli muuttuu ajoittain hyvin ahtaaksi käytäväksi, josta vain ryömimällä on mahdollista päästä eteenpäin. Olen nähnyt sen tunnelin ennenkin, mutta silloin en uskaltanut lähteä alittamaan tietä sitä kautta. Nyt lähden, koska ajattelen muidenkin tekevän niin. Ystäväni oli sanonut, että se on aivan normaali käytäntö, jotta isompien laitteiden kulku tunnelin läpi estetään.

Etenen tunnelia pitkin saavuttaen ensimmäisen kapean aukon. Aukko näyttää hyvin pieneltä. Menen mahalleni ja tungen itseni aukosta läpi. Kuvittelin aukon ohitettuani olevani taas tilavassa tunneliosuudessa, mutta aukkoja näyttääkin olevan enemmän. Eteneminen on ahdasta, tuskin edes mahdun niistä. Aivan kuin olisin jossakin sokkelossa. Yritän vertailla aukkojen leveyksiä valitakseni mahdollisimman suuren. Saavutan viimein leveän osuuden, jonka jälkeen on taas tiedossa ryömimistä. Lepään hetkisen.

Nostan katseeni ylöspäin ja huomaan, kuinka vesi hyökyaallon lailla tulee minua kohti täyttäen koko tunnelin. Tunnen itseni avuttomaksi siinä pienessä ilmataskun omaisessa tilassa. Käännyn selin, koska ajattelen, että siten saan paremmat mahdollisuudet selvitä. Otan vastaan paineella syöksyvän veden ajatellen, etten voi kuolla. En halua jättää rakasta puolisoani yksin suremaan.

Herään ja huomaan nukkuneeni pommiin.

Hyvä alitajuntani, liukuman puitteissa minulla ei ole kiirettä töihin. Käytännössä katsoen nukkuminen pommiin omasta aikataulustani ei tarkoita, että myöhästyisin töistä tai yhtään mistään. Pyydän siis ensi kerralla hieman hellävaraisempaa herätystä, mikäli katsot herätyksen olevan tarpeellinen sinun toimestasi. Kiitos.

Naisten vaivoja

2012-01-16T20:00:00.001+02:00

Tyttökoiran omistajana on jännä huomata, kuinka samalla tavalla kuukautiset (koirilla juoksut) vaikuttavat niin ihmiseen kuin eläimeenkin. Juoksujen aikana koirani alkaa pelleilemään ruuan kanssa, mutta herkut maistuisivat oikein mielellään. Koira on rauhallinen, omissa oloissaan, ehkä hieman poissaoleva. Se ottaa omaa aikaa vetäytymällä kodin mukavimpaan paikkaan, kun muut touhuavat jossain muualla. Toisaalta se myös kaipaa rauhallista läheisyyttä, ja torkkuukin mielellään kainalossa. Se nukkuu paljon. Koirani voisi nukkua varmaan koko päivän. Normaalisti niin aktiivisesti ulos haluavana se juoksujen aikana pyytää tuskin ollenkaan ulos. Se inhoo juoksusidettä aivan kuten me ihmisetkin. Kun se kärsii naisten vaivoista, se on vain niin poloinen.

Eroavaisuutena voisin mainita koirien kuukautistiheyden, josta jokainen nainen on kateellinen. Me ihmiset harvoin myöskään kärsimme valeraskauksista, jolloin alkaisimme hoitamaan sohvatyynyjä tai muita yhtä pehmeitä asioita omina vauvoinamme. Vaikka me ihmisnaisetkin olemme poloisia (ja ehkä vähän kiukkuisiakin) kuukautisten aikana, emme kuitenkaan saa yhtä paljon rapsutusta ja hellyyttä osaksemme kuin koirat. On tämä niin epäreilua, niin epäreilua.

Tunteideni aallonharjalla

2012-01-16T10:10:00.003+02:00

Tunteeni ovat kuin meri: välillä on tyyntä ja välillä kuohuaa oikein kunnolla. Välillä mennään aalloissa. Viime päivinä on menty aallonharjalla, josta seurauksena tämä kirjoitus. Aaltoilun aiheena on tällä kertaa asia, jota elämältäni haluan, mutta jonka saaminen tässä ja nyt ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Joskus tyydyn odottelemaan, toisinaan haluan taistella. Kirjoitan tämän, koska luulen, että ajatusten purkaminen helpottaa omaa sisäistä tunteideni aallokkoa.

Minulle elämässä on tärkeintä perhe. Perheestäni saan voimavarat jaksaa, perhe on elämäni tukipilari, perheessäni jaetaan ilot ja surut, eletään elämää juuri sellaisena kuin se on. Perheenä selviydytään, selätetään hankalat ajat ja jatketaan vahvempina eteenpäin. Perhe täydentää minua. Perhe tuo minun henkilökohtaiset vahvuuteni ja elämänarvoni esiin. Perheessä tiedän, mitä minun on lupa haluta ja myös lupa saada.

Minä tiedän, että saan haluamani, mikäli luonto sen suo. Se on oikeuteni, että tiedän ja saan elää elämääni juuri siihen suuntaan kuin haluan. Minulla on täydellinen perhe: tuleva aviomieheni, vanhempani, sisarukseni puolisoineen sekä siskoni lapset. Eläimiä unohtamatta. Meidän perhettä yhdistää syvä, vilpitön rakkaus. Toisten hyväksyminen sellaisina kuin ovat, heikkouksineen ja vahvuuksineen. En vaihtaisi perhettäni mistään hinnasta pois.

Olen kasvanut siihen ikään, mielentilaan ja kypsyyteen, että koen olevani halukas, valmis, ja kykenevä kantamaan vastuullisempaakin roolia perheessämme. Tällä tarkoitan äitiyttä. Äitinä oleminen on sitä, mitä minä haluan. Minä haluan saavuttaa paikkani hyvänä roolimallina, kasvattajana, äitinä, sen sijaan, että tavoittelisin esimerkiksi uraa yhtä suurella intohimolla. Vaikka olen hyvä työssäni, en koe, että se antaa minulle juurikaan mitään ennen kuin olen saanut elää ja kasvaa äitinä, koska se on se asia, jota minä ensisijaisesti haluan. En pysty korvaamaan sitä työnteolla. En pysty siirtämään sitä ajatusta pois mielestäni työnteolla. Se ei vain onnistu.

Haluan kunnioittaa perheenjäsenteni halua luoda uraa. Mutta en haluaisi, että se olisi este minun urani luomisessa, äitinä. En voi kuitenkaan ajatella niin yksipuolisesti, itsekkäästi, että kyse olisi vain minusta äitinä. Tottakai kyse on silloin yhtälailla puolisostani isänä. Koska minun haaveeni toteutuminen vaatii myös toista ihmistä, hänen sitoutumistaan, en voi vain sokeasti vaatia haluamaani. Vakaasti uskon siihen, että uran ja perhe-elämän voi yhdistää, helpommin vielä silloin, kun ura on jo hyvässä nousukiidossa ja paikka työelämässä on vakiintunut. Onhan tästä monia eläviä esimerkkejä minunkin lähipiirissäni. En suostu uskomaan siihen, että ne kaksi asiaa jotenkin sulkisivat toisensa pois. Totesinhan jo alussa perheen toimivan tukipilarina, voimavarana.

En myöskään jaksa tai halua ajatella aina "sitten kun, sitten kun...". Miksi asioiden pitää tapahtua aina vasta sitten kun...? Onko se jokin parempi ajankohta? Pitääkö minun saavuttaa jotakin itselleni vähempiarvoisempaa ennen kuin voin saavuttaa sen, mitä todella pidän tärkeänä? Jos vain odottelen, milloin saavutan sen "sitten kun"? Minäkin haluaisin toteuttaa unelmaani tässä ja nyt, ei vasta sitten kun.

the Sweetest Blog

2012-01-13T08:26:00.004+02:00

Taitaa tätä naista vaivata oikein kunnon väsymys, kun unohdin täysin tunnustuksen, jonka Mummon Mussukat ja taide -blogin Hilkka oli blogilleni myöntänyt viime viikonloppuna. Kiitos kovasti tunnustuksesta! Yritän jatkossa selättää väsymyksen paremmin ja olla unohtelematta näinkin kivoja asioita. :)

Ideana on vastata samoihin kysymyksiin kuin edeltäjä. Tässä siis minun vastaukseni:

1. Lempiväri: turkoosi ja valkoinen (Terveiset Hilkalle: villasukat ovat olleet erittäin kovassa käytössä!)
2. Lempieläin: minun pitäisi koiranomistajana vastata tähän koira, mutta vastaankin lehmä. Jos olisi mahdollista, hankkisin pienen navetan ja sinne muutaman lehmän. Mutta se taitaa jäädä haaveeksi. :)
3. Lempinumero: En omista lempinumeroa, koska mikään numero ei ole osoittanut tuottavan minulle mitään onnea tai erityisen hyvää. Mutta jotten ole tylsä, vastaan syntymäpäiväni 19.
4. Paras alkoholiton juoma: tuorepuristettu appelsiinimehu. Ei ne kaupan pullotetut, vaan ne ihan oikeasti tuorepuristetut mehut. :)
5. Facebook tai Twitter: Facebook
6. Intohimosi: valokuvaus, kirjoittaminen
7. Lahjojen antaminen vai saaminen: Kumpikin on yhtä mukavaa
8. Mieleisin kuvio tai muoto: abstrakti, vai voikohan tähän edes vastata näin..? :P
9. Paras päivä viikossa: lauantai: vapaapäivä, jonka jälkeen edessä on vielä yksi vapaapäivä
10. Lempikukka: Orkidea! Myös Liljat ovat ihania ja tuoksuvat taivaalliselle!

Vastauksia kirjoittaessani ja esikatsellessani huomasin numeroiden olevan minua vastaan tänään. Lieneekö syynä tuo vastaukseni liittyen lempinumeroon. Esikatselussa numerot vaihtuivat aivan toisiksi ja esim. 19 olikin yhtäkkiä 75. Mitä ihmettä? :D

Tunnustus olisi tarkoitus antaa myös eteenpäin. Se, jolle tunnustuksen haluan antaa sai sen jo, joten käypä lukemassa hänen vastauksensa täältä.Toisen tunnustuksen annan Pullahiirelle ja hänen ihanille leipomuksilleen ja mitä ihanimmille kuville, joita hänen sivultaan löytyy!

Väriaineiden vaarat, osa II

2012-01-12T13:55:00.003+02:00

Aikaisemmassa tekstissäni Väriaineiden vaarat ilmaisin pelkoni hiusvärejä kohtaan Briteissä sattuneiden vakavien allergisten reaktioiden vuoksi. Nyt MTV3 uutisoi Tukesin (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) poistaneen joka kolmannen tutkimansa hiusvärin markkinoilta, koska tuotemerkinnöissä on ilmennyt paljon puutteita ja joidenkin tuotteiden koostumus on ollut määräysten vastainen.

Hiusväripakkauksiin on nyt tulossa uudet, parannellut merkinnät. Esimerkkejä uusista varoitusmerkinnöistä:
- Hiusvärit saattavat aiheuttaa vakavia yliherkkyysreaktioita.
- Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille.
- Väliaikainen musta hennatatuointi saattaa lisätä allergiariskiä.
- Älä värjää hiuksiasi, jos kasvoissasi on ihottumaa tai hiuspohjasi on herkkä, ärtynyt tai vahingoittunut.
- Älä värjää hiuksiasi, jos olet aiemmin saanut oireita hiusten värjäämisestä.
- Älä värjää hiuksiasi, jos olet aiemmin saanut oireita väliaikaisesta mustasta hennatatuoinnista.

Merkintä ”Hiusväri saattaa aiheuttaa vakavia yliherkkyysreaktioita” yhdessä ”Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille” lienee lievempi ilmaisu ehdottamalleni ”Väriaineen pitkäaikainen käyttö saattaa johtaa kuolemaan”. Se, mitä jäin kaipaamaan, on lista Tukesin poistamista tuotteista. Mielenkiintoista olisi tietää, oliko pelkoni aiheellinen.

Turvallista tukanvärjäystä itse kullekin.

Lähde: mtv3.fi

Pisaroita pöydälläni

2012-01-02T20:28:00.002+02:00

Mikä on lasia, helmeilevä, kuin sateen jäljiltä, kauniit muodot omaava, suomalainen, vanhaa designia, lasin elävyyttä ja heijastumia korostava esine?

Se on tietenkin Oiva Toikan suunnittelema Kastehelmi. Kastehelmi tuli takaisin markkinoille vuonna 2010. Loppuvuodesta 2011 Iittala alkoi myydä ennakkoon verkkokaupassaan Kastehelmi-tuikkulyhtyjä, väreinä kirkas, harmaa sekä punainen. Tammikuussa lyhdyt tulivat / tulevat myös kauppoihin.

Koska minä en osannut päättää, tilasin verkkokaupasta kirkkaan sekä harmaan tuikkulyhdyn. Voikohan kauniimpaa ollakaan?

(Kuvat © Hannerika 2012)

Maukas kasvissosekeitto

2012-01-02T20:11:00.000+02:00

Kylmänä ja kosteana päivänä töiden jälkeen maistui jokin lämmin ja suhteellisen kevyt ruoka. Mikä olisikaan ollut yhtä hyvä vaihtoehto kuin kasvissosekeitto.

Tein keiton tuoreista vihanneksista: kukkakaalista, parsakaalista sekä porkkanasta. En laittanut perunaa, jotta karppaajakin voi syödä. Keitin vihannekset pehmeiksi ja soseutin ne sauvasekoittimella samettisen pehmeäksi seokseksi. Lisäsin joukkoon purkillisen ruohosipuli-tuorejuustoa sekä 15-prosenttista kermaa. Maustoin hyvin suolalla, pippurilla sekä valkosipulijauheella. Annoin keiton vielä pulpahdella liedellä hetkisen. Proteiinia ateriaan saatiin keitetyillä kananmunilla.

Lopputulos oli erittäin maistuva!

Minun vuoteni 2012

2012-01-01T18:21:00.003+02:00

Vuosi 2012 on nyt potkaistu hissukseen käyntiin. Tässä vaiheessa tulee mieleen, mitähän kaikkea vuosi 2012 tuleekaan pitämään sisällään ja mitä se mahdollisesti tulee minulta vaatimaan / minulle antamaan. Teen pientä listaa asioista, joihin voin jo hyvissä ajoin alkaa valmistautumaan, mikäli tarve vaatii.

Loppuvuodesta 2011 kärsin motivaation puutteesta liikunnan suhteen. Ennen vuodenvaihdetta kuitenkin löysin taas motivaation. Vuonna 2012 aijon ylläpitää motivaatiotani aktiivisella liikunnalla ja itsestäni huoltapitämisellä. Haluan aktivoida itseni liikkumaan kokeilemalla uusia lajeja, mikäli koen taas kyllästymistä. Kiipeilyharrastuksen haluan ehdottomasti ottaa osaksi joka viikkoista liikuntaohjelmaani.

Kevät 2012 tulee olemaan jännää aikaa hääjärjestelyjen vuoksi. Minä muutun neidistä rouvaksi ja saan uuden sukunimen. Haluan olla hyvä vaimo miehelleni ja tehdä hänet onnelliseksi. Aijon pitää huolta suhteestamme ja tulevasta avioliitostamme yhteisten harrastusten ja ennen kaikkea yhdessä vietetyn ajan avulla.

Toivon tulevan vuoden tuovan varmuutta työtilanteeseeni. Haluaisin tämän vuoden katkaisevan pätkätyökierteeni, jotta pystyisin alkaa elämään ilman epävarman työtilanteen tuomaa stressiä.

Aijon jatkaa leipomisharrastustani ja kokeilla paljon uusia ruokareseptejä.

Aijon pitää huolta itsestäni, perheestäni ja ystävistäni. Haluan tämän vuoden aikana viettää paljon aikaa ystävieni kanssa. Haluan järjestää illanistujaisia rauhallisesti omalla kotisohvalla ystävien ja heidän puolisoidensa kanssa.

Aijon kehittyä valokuvausharrastuksessani kuvaamalla asioita yhä vain enemmän. Haluan harjoitella ihmisten ja tunnetilojen kuvaamista, jotta kehityn tulevaa projektiani varten.

Tässä vain muutamia asioita, joita vuosi 2012 tuo mukanaan. Näiden lisäksi jään odottamaan niitä 365 päivää, joista jokainen tulee tuomaan jotakin elämääni.

Karppaajan sitruunainen juustokakku

2011-12-31T22:20:00.001+02:00

Uutta vuotta ei tarvitse juhlistaa nakein ja perunasalaatein, vaan olemassa on myös terveellisempiä vaihtoehtoja. Minä leivon uuden vuoden herkuksi sitruunaisen juustokakun, joka on siis myös karppaajan ruokavalioon sopiva. Lopputulos oli maukasta ja meidän perheen karppaajalle erityisen hyvin maistuvaa. Reseptin olen napannut MeNaiset-lehdestä (17.11.2011).

Alla on kuva minun kakustani. Ihan edustuskelpoinen siitä tuli. Reseptin saat suuremmaksi klikkamalla.

Aikaa parisuhteelle

2011-12-30T19:58:00.001+02:00

Joskus on hyvä ottaa aikaa parisuhteelle. Meillä havahduttiin asiaan pitkän kotona olemisen jälkeen, kun alkoi tuntua, että seinät kaatuvat päälle. Korjasimme asian heti: kävimme elokuvissa katsomassa uuden Sherlock Holmesin ja seuraavana päivänä menimme kiipeilemään. Parasta kummassakin oli se yhdessä vietetty aika, vaikkakin saamme kotona yhteistä aikaa päivittäin. Se, että harrastetaan yhdessä jotakin, olkoon sitten liikuntaa taikka kulttuuria, antaa paljon lisäarvoa yhteiselle ajalle.

Kuvassa olen minä. Kiipeily oli aivan mahtavaa, suosittelen lämpimästi!

Pahoittelen huonoa kuvanlaatua.

Suklaata suonissani

2011-12-27T12:29:00.003+02:00

Aloitin joulukarkkien syönnin tänä vuonna jo hyvissä ajoin. Söin karkkeja, mutta en jaksanut liikkua. Kärsin motivaation puutteesta liikunnan suhteen. Kärsin siitä jo hyvän tovin syksyllä. Jo monet vuodet aktiivisesti liikkuneena sallin itselleni hetkellisen romahduksen liikunnan saralla. En stressannut sitä, etten jaksanut tai ettei minua kiinnostanut lähteä kuntosalille. Tiesin motivaation vielä palaavan. Liikunta kun on osa minua. Jatkoin karkkien, glögin ja juustojen nauttimista. Satunnaisesti tuli ostettua myös sipsejä ja popcorn-kattila paukkui iltana jos toisenakin. Tuntui hyvältä sallia itselleen vähän sellainen rennompi elämäntyyli vastapainoksi aktiivisuudelle.

Ennen joulunpyhiä tunsin elimistössäni sen motivaation. En tiedä, oliko suklaansyönnillä osuutta asiaan vai oliko elimistöni vain levännyt jo tarpeeksi. Halusin lähteä juoksemaan. Halusin taas purkaa sitä varastossa olevaa energiaa. Minä juoksin ja juoksin. Lenkin jälkeen olin väsynyt, hikinen ja ihmeissäni. Ihmeissäni siitä, miten olinkaan kadottanut motivaation jopa lenkkeilyyn. Oli taas ihana tuntea jaloissa se liike, rasitus vielä seuraavanakin päivänä, jolloin lähdin taas juoksemaan.

Jouluaatto lähestyi kovaa vauhtia. Löytyneen juoksumotivaation vuoksi en kuitenkaan pidättäytynyt herkuista. En koskaan tee niin. Haluan sallia itselleni edes yhden paheen. Toiset polttavat tupakkaa. Toiset juovat kahvia. Toiset nauttivat alkoholia. Minä en tee näistä mitään, joten minä syön karkkeja, välillä myös Kartanon tilli-kermaviili-perunalastuja. Juoksin jouluaaton kiinni.

Jouluruuat toivat mukanaan vatsavaivat. Lahjoitin ylijääneet suklaat ja kakunpalat pois, koska vatsani voi jo tarpeeksi pahoin. Tapanina lähdin taas juoksemaan. Syke oli korkealla ja hengitys tiheää. Saatoin tuntea, kuinka kinkku ja suklaa virtasivat suonissani. Kotiin päästyäni olin ylpeä itsestäni: ”Vau, tästä on hyvä jatkaa!”. Joulu ja motivaationpuute oli juostu pois. Tervetuloa arki – kaikilla osa-alueilla.

Ihmemies Joulupukki

2011-12-23T09:42:00.005+02:00

Joulupukki on yksi tunnetuimmista henkilöistä ympäri maailman. Siitä kielii jo se, että joulupukki on vastaanottanut kaiken kaikkiaan 15 miljoonaa kirjettä Pääpostiinsa.

Pukin yliluonnolliset kyvyt herättävät ihailua itse kussakin. Pukki pystyy liikkumaan paikasta toiseen valonnopeudella. Hän voi lentää porovaljakon kanssa ilman, että ilmanpaine, kylmyys tai nopeus koituisi ongelmaksi. Hän voi laskeutua pehmeästi mille tahansa alustalle, myös talon katolle. Hänen ei tarvitse jäädä ruuhkaan, koska pukin reen keskinopeus voittaa kaikki kulkuneuvot. Vai tiedätkö toista, joka ehtii kyläillä maailman jokaisessa kodissa vain yhdessä vuorokaudessa? Todellisuudessa kuitenkin pukki ehtii jokaiseen kotiin lähes samanaikaisesti salaisen aikarattaan avulla, jolla aikaa voidaan säädellä riittämään. Mahtavaa tekniikkaa, jota ei edes tiedemiehet ole vielä keksineet.

Joulupukki osaa kieliä. Joulupukin aapinen paljastaa, että pukki osaa ainakin yli kolmeakymmentä eri kieltä. Tämä ei sinänsä ole ihme, koska joulupukki on suomalainen, ja Suomessahan kielitaito on melko hyvällä tasolla. Tässä kohtaa huonosti jopa Suomen toista kotimaista kieltä taitava alkaa vihertää kateudesta.

Joulupukilla ja muorilla on kyky lisääntyä pelkän kattilan, kuusenkäpyjen ja taikaloitsun avulla. Heidän ei tarvitse odottaa jälkikasvuaan yhdeksän kuukauden ajan, vaan tämän erikoisen pariutumisriitin seurauksena tonttuja putkahtelee kattilasta jo heti seuraavana päivänä. Pukki ei siis joudu kärsimään muorin raskaudenaikaisista hormonaalisista tunnepuuskista eikä muorilla ole huolta raskauskiloista, -arvista, pahoinvoinnista, mielialanvaihteluista eikä synnytyksestä.

Joulupukilla on hyvä kuulo. Hän kuulee korvillaan kaikkien maailman lasten toiveet. Muori on siis siitä onnekas, että puhuessaan miehelleen tämä myös kuulee. Mikäli pukki on kuitenkaan yhtään perussuomalaismiehen kaltainen, hyvästä kuulosta huolimatta hän tuskin kuuntelee muoria.

Joulupukki on kaikkien kanssa toimeentuleva. Hän elää sovussa kaikkien niiden ympäri maailmaa asuvien valepukkien kanssa. Pukkia ei häiritse valepukkien puuttuva pätevyys, ettäkö hän viitsisi käräyttää heitä minkään maan valvoville viranomaistahoille. Hyvää nekin pukit vain tarkoittavat.

Joulupukki tuntuu olevan jonkinasteinen jumalolento mahtavine kykyineen, joka aina näin joulun alla herää horroksestaan. Joulupukilla on uskomaton vaikutus ihmisiin, koska loppujen lopuksihan ne ovat aikuiset, jotka pitävät vuosi toisensa jälkeen yllä tarua joulupukista ja sen tuomista lahjoista.

Lapsenmielistä joulua kaikille!

Miksi joulun odotus on ihanaa aikaa?

2011-12-19T20:35:00.001+02:00

Voin etukäteen jo tunnelmoida, kuinka rento ja rauhallinen joulu perheen kesken tulee olemaan. Voin hyvällä omallatunnolla laiskotella mieheni vieressä kokonaisen viikonlopun, onhan sentään rauhallinen joulunalusaika. Muistan taas polttaa kynttilöitä hieman ahkerammin, kesän jäljiltä ne monesti tuppaavat unohtumaan. Saan hyvissä ajoin alkaa suunnittelemaan jouluherkkuja. Voin syödä suklaata, näin joulun alla kaloreita ei lasketa. Voin kaivaa joulukoristeet esiin ja odotella kuusen saapumista. Voin koristella joulukuusen yhdessä rakkaani kanssa, koira on tietenkin mukana juomassa vettä kuusenjalasta. Voin rentoutua odottamaan joulua ilman stressiä.

Erikoinen uutispäivä

2011-12-16T19:15:00.001+02:00

Tänään iltalehtien verkkosivuilla törmäsi mitä käsittämättömämpiin juttuihin. Tässä kolme niistä:

Ajauduin muutaman linkin kautta subin verkkosivuille katsomaan eriskummallista, melko rohkeasti (ei heikkohermoisille) kuvattua dokumenttia valkoisen kauneudun ihannoinnista. Tosipaikka-dokumentin voit katsoa subin netistä täältä. Kaikkeen ihmiset ovatkin valmiita länsimaalaistaakseen omaa ulkonäköään. Surullista.

Toinen tapaus kertoi push up -liivejä markkinoivasta miehestä. Jutun voit lukea täältä. Täytyy sanoa, että ihan näyttävä nainen on tämä mies.

Kolmas juttu kertoo ladyboysta eli transsukupuolisista lentoemännistä. Lue juttu täältä. Kauniita ovat nuokin "naiset".

Olen sanaton. Mistä näitä ihmisiä oikein sikiää?

Joulunajan kauneutta

2011-12-14T18:34:00.002+02:00

Synkkä syksy ei ole innostanut valokuvauksen pariin, koska ulkona vallitseva rumuustila ei ole ollut ikuistamisen arvoinen. Valokuvausharrastajana ikävä kameraa kohtaan alkoi käydä ylivoimaiseksi, joten jos ulkona ei ole mitään kaunista, on se kauneus järjestettävä sisälle.

Joulunaika on suurimmalle osalle ihmisistä melko hektistä aikaa, ennen kuin he lopen uupuneina pystyvät rauhoittumaan joulusaunaan ja herkuista notkuvan joulupöydän ääreen. Meidän perheessä osataan rauhoittua jo hyvissä ajoin ennen joulua, vaikka lahjat ja ruuat olisivatkin hankkimatta. Kuvani välittäköön rauhallisen tunnelman kiireisempäänkin kotiin.

Kaunista ja seesteistä joulunaikaa lukijoilleni!

Ahdistava epävarmuus

2011-12-12T19:03:00.009+02:00

Tämän päivän työelämä ei paljon ajattele asioita työntekijän näkökulmasta. Työelämä tarjoaa tekijöilleen vakituisia paikkoja valitettavan usein vain osa-aikaisella sopimuksella. Kokoaikaisilla sopimuksilla tarjolla on pätkätöitä. Osa-aikainen työsopimus olisi vapaa-aikaa arvostavan tekijän unelma, jos työstä saatu korvaus olisi sitä suuruusluokkaa, että rahaa jäisi muuhunkin kuin asuinkustannuksiin. Pätkätöitä tekevä pärjää rahallisesti, mutta elää jatkuvassa epävarmuudessa.

Hienoa olisi pystyä suunnittelemaan elämäänsä pidemmälle kuin vain muutaman kuukauden päähän. Jatkuva stressi tulevasta syö väkisinkin intoa koko työntekoon. Työelämässä tulosten kannalta tärkeää on työntekijöiden sitoutuneisuus. Miten työnantaja kehtaa vaatia sitoutuneisuutta, jos hän ei itse pysty tarjoamaan samaa. Pätkätyöläisen on erittäin vaikea sitoutua mihinkään, koska ikinä ei tiedä, mitä nurkan takana odottaa.

Jatkuva epävarmuuden tunne syö väkisinkin työntekijän itseluottamusta. Jos jokaisen määräaikaisuuden päätteeksi löytää itsensä taas työttömyyskassan asiakasjonosta, alkaa takaraivossa väistämättä muhia ajatus siitä, mikä minussa on vikana, kun en kykene edes saavuttamaan sitä elämän peruselementtiä: vakituista, turvaa antavaa työtä ja toimeentuloa. Vaikka jokainen, joka aktiivisesti yrittää sijoittua työelämään tavalla tai toisella siinä kuitenkaan onnistumatta, tietää syynä huonoon työllisyyteen olevan vallitseva huono yleinen taloustilanne, ei se auta yhtään siihen ahdinkoon, jonka se on jo mielessä ja hyvin todennäköisesti myös pankkitilillä saanut aikaan. Kuitenkin samalla miljoonat ihmiset ovat vakituisissa töissä. Se onni ei vain jostain syystä potkaise kaikkia, vaikka kuinka kovasti yrittäisi.

Epävarmuudessa elävän työnhakijan epätoivoa ei ainakaan vähennä se, että kymmenistä lähetetyistä hakemuksista huolimatta ei ole onnistunut saamaan edes yhtä ainutta puhelinsoittoa tai sähköpostiviestiä hakemusten tiimoilta. Tai mikäli onnistuu saamaan kutsun haastatteluun, on ainakin turha odottaa mitään vastausta haastattelun onnistumisesta. Se epävarmuus, joka muutenkin on jo yllä, lisääntyy mukavasti vielä epävarmuudella siitä, toimiiko oman sähköpostin lähetä-ominaisuuskaan enää, kun mistään ei ole taaskaan kuulunut mitään tai onko puhelin taas kerran rikki, kun se ei soi.

Pitääkö nykytyöelämä pilkkanaan tekijöitä, joiden on hankala sijoittua vakituisesti mihinkään, koska eivät ole elämäntilanteensa, ikänsä tai jonkin muun syyn vuoksi pystyneet vielä hankkia 15 vuoden kokemusta alansa työtehtävistä?

Bloggailun ihmeellinen maailma

2011-12-11T12:53:00.005+02:00

Ihmiset, jotka eivät ole koskaan kirjoittaneet omaa blogia, eivät ehkä ymmärrä, kuinka antoisaa blogin kirjoittaminen voikaan olla. Itse aloin aikoinaan kirjoittamaan blogia ihan vain kirjoittamisen ilosta. Rakastan kirjoittamista. Kirjoittamisen ilon lisäksi huomasin, kuinka ajatuksia sikisi aivoissani milloin mistäkin aiheesta, joten koin tarvetta purkaa ajatuksiani johonkin. Silläkin uhalla, ettei kukaan koskaan lukisi blogiani, perustin silloisen vuodatuksen blogini, jonka sittemmin poistin siirtyessäni blogspottiin.

Hienoa oli huomata saavani yhä vain lisää lukijoita. Kirjoitukseni saivat aikaan keskustelua postausten kommentointikentässä, ja se se vasta kirjoittajan mieltä lämmittääkin. Blogspottiin siirtyessäni kaikki vanhat lukijani eivät valitettavasti pysyneet perässä, koska siirto tapahtui melko nopeasti. Mutta nyt rakennan taas uutta blogia ja olen iloinen siitä, että sivunäyttöjen määrä on kivunnut jo melkein tuhanteen näinä kahtena ensimmäisenä kuukautena. On ollut hienoa saada uusia lukijoita mukaan. Kiitos siitä vierailijoille.

Myöhemmin olen kokenut blogimaailmasta aivan uuden ulottuvuuden. Kirjoitusten kautta olen ystävystynyt toisen bloggaajan kanssa. Olemme siirtyneet blogikirjoitusten lisäksi myös yksityseen viestittelyyn, mikä minun mielestäni on aivan mahtavaa! Ihanaa on myös tietää, ettei hän fyysiseltä sijainniltaan ole kovin kaukana, joten tapaaminen on mahdollista. Blogin kirjoittaminen mahdollistaa siis myös ystävyyssiteiden solmimisen. Kirjoitusten kautta tiedät koko ajan, minkälaisia ajatuksia ja minkä henkinen kirjoittaja on.

Uuden ystävän lisäksi minua ilahdutettiin näin joulun alla villasukilla! Kiitos siitä kuuluu Katjalle ja hänen yhtä ihanalle äidilleen!

(Kuva © Hannerika 2011)

Rakkautta on...

2011-12-10T19:35:00.003+02:00

Rakkautta on... leipoa mansikka-rahkapiirakka jääkaappiin odottamaan pikkujouluista kotiin saapuvaa yösyöjää.

Rakkautta on... sanoa "Kulta, älä lähde vielä".

*****

Mikä tämä on? Aloita Rakkautta on... -sarjan lukeminen täältä ja tule mukaan jakamaan omia rakkaudenosoituksiasi!

Semi-absolutismia

2011-12-10T13:23:00.007+02:00

Pari vuotta sitten aloin kutsua itseäni semi-absolutistiksi. Virallisesti tällaista termiä ei ole olemassa, mutta katsoin sen kuvaavan hyvin omaa alkoholin käyttöäni. Vuosittainen käyttämäni alkoholiannosten määrä on laskettavissa kahden käden sormilla. Olen huomannut, ettei alkoholi tuo mitään lisäarvoa elämääni, joten olen tietoisesti jättänyt sen vähemmälle.

En ole koskaan voinut sanoa käyttäväni alkoholia runsaasti, kun verrataan yleiseen kulutukseen. Mielestäni tilastoihin on kuitenkin turha verrata, koska jokaisella on oma toleranssinsa ja piste, jolloin se ylittyy. Minäkin olen kokenut ylilyöntejä alkoholin kerta-annosmäärien kanssa. En kuitenkaan kadu niitä, koska olen oppinut ylilyönneistä paljon. Minusta alkoholin käytössä tärkeää on tietää rajansa ja tuntea oma kroppansa. Itse tiedän heikkouteni, ne seuraukset, joita liiallinen alkoholin käyttö aiheuttaa minussa. Nekin on ollut pakko kokea kantapään kautta, jotta nyt voin ylpeänä sanoa tiedostavani ne. Minä en humalapäissäni ole uhka kenellekään muulle kuin itselleni. Sen mahdollisen kontrollinpuutteen koen niin suurena uhkana, etten halua kohdata sitä enää.

Olen suomalaisena ylpeä siitä, että tunnen rajani. Se ei ole itsestäänselvyys. Olen ylpeä siitä, ettei minulla ole tarvetta juoda humalahakuisesti, vaan osaan nauttia alkoholia ns. sivistyneesti tulematta humalaan. Olen ylpeä siitä, että voin porukan painostuksesta huolimatta sanoa ei kiitos alkoholille silloin, kun minusta siltä tuntuu. Päätöstäni myös arvostetaan. Olen ylpeä siitä, että pystyn olemaan yhtälailla osa porukkaa, vaikka muut joisivat ja itse olisin selvinpäin. Olen ylpeä siitä, että voin illanvieton päätteeksi ajaa autolla kotiin ja herätä seuraavana aamuna hyvävointisena uuteen päivään.

Pidän hyvin mahdollisena, että jätän joskus vielä ne vähäisetkin alkoholiannokset pois elämästäni, koska en koe, että niistä olisi mitään hyötyä minulle. Voin kaikin puolin paljon paremmin, kun en joudu kärsimään psyykkisestä krapulasta.

Oletko sinä koskaan katsonut itseäsi peiliin ja miettinyt tosissaan omia alkoholitottumuksiasi? Viimeistään näin joulun alla siihen voisi monella olla tarvetta.

Vääränlaisia vartaloita

2011-12-05T11:08:00.002+02:00

Siitä asti kun digitaalinen kuvankäsittely on ollut mahdollista, on sitä myöskin käytetty eri tarkoituksiin. Kohua tuntuu aiheuttavan aina kuvankäsittelyn käyttö mainoskuvissa, erityisesti vaatemallien kokema parantelu käsittelyn avulla. Nyt on tullut ilmi, että H&M-vaateketju käyttää bikinikuvissaan täysin kuvankäsittelyllä tuotettuja naisten vartaloita.

Mitä siitä sitten? Tekniikka kehittyy ja ammattilaisten taidot tämän kaltaiseen kuvan tuottamiseen sitä myötä. Eikö mainoskuvien tekeminen tällä tavalla ole kustannustehokkaampaa, koska jätetään monta ihmistä, laitteita ja tiloja vaativa välivaihe kokonaan pois. Myös elokuvia tehdään tietokoneella yhä enenevissä määrin eikä sekään aiheuta sellaista kohahdusta, kuin mallityttöjen vartaloiden korvaaminen virtuaalisesti tuotetulla tekovartalolla.

Jos ajatellaan asiaa nuorten, ympäristön vaikutuksille hyvin alttiiden kannalta, eikö anorektisen laihat mallitytöt jaa huonompaa esikuvaa kuin kuvamanipulaatiolla aikaansaadut mallit. Kuvankäsittelyllä luodut bikinimallit ovat huomattavasti lähempänä tervettä kehonkuvaa kuin oikeat mallit, joiden kylkiluut näkyvät ja reiden sekä säären ero ei ole senteissä mitattavissa. Ja voihan tietokoneella tuotetut vartalot kuitata aina vain tokaisemalla, että ”eiväthän ne ole edes oikeita”. Aivan samalla tavalla kuin pelottavilta tuntuvat kohtaukset lastenohjelmissa on kuitattu iät ja ajat.

En ymmärrä sitä mediakohahdusta, jonka kuvankäsittely aina ajoittain aiheuttaa. Onko kuvankäsittelyllä tehdyt vartalot liian täydellisiä, etteivät ihmiset pysty käsittelemään mielessään näkemäänsä? Ovatko ihmiset liian tyytymättömiä omiin vartaloihinsa, ettei liian täydelliseltä näyttävää vartaloa vain voida hyväksyä oli se aito tai ei? H&M:n edustajan mukaan vaatteet puetaan mallinuken päälle, kuvataan ja muokataan kuva aidon näköiseksi. Samaa logiikkaa käyttäen voisi siis todeta vaatekauppojen mallinukkejen olevan myös närää aiheuttavia. Jos siis emme salli kuvankäsittelyä, miksi sallisimme mallinuket kauppojen käytäville?

Oikeita malleja tai ei, laihoja ne ovat silti. Valitettavasti nuorten ihanteista huolissaan olevat tuskin aivan heti tulevat näkemään lihavia malleja mainoskatalogeissa. Ja vaikka näin tulisikin joskus käymään, silloin kohahdettaisiin ylipainon aiheuttamista terveysriskeistä ja nuoriin haitallisesti vaikuttavasta vartaloihanteesta. Taas.

Haave

2011-12-02T10:54:00.000+02:00

Minulla on erittäin pitkäaikainen haave, joka vanhetessaan vain vahvistuu. Jonkun mielestä haaveeni saattaa olla mahdoton ja ei-niin-tärkeä. Itse pidän haavettani erittäin merkityksellisenä, tärkeänä, mahdollisena, joskin kaikki mahdollisuuteen vaikuttavat tekijät eivät ole minun tai perheeni käsissä, suurimpana tekona, jonka luultavasti elämässäni pystyisin jonkin vuoksi tekemään. Haaveeni toteutuminen olisi suuri osoitus rakkaudesta ja hyväsydämisyydestä.

Haaveeseeni sisältyisi paljon byrokratiaa, paperityötä, tapaamisia, rahaa, turhautumista ja piinaavaa odotusta. Itsensä valmentamista ja uusien asioiden oppimista. Valmistautumista aivan uuteen tilanteeseen, jota todellakaan kaikki eivät pääse koskaan kokemaan. Haaveeni on mahdollista myös kariutua minusta riippumattomien tahojen toimesta. Haaveeni toteutumisprosessin aikana minun olisi valmistauduttava myös pettymykseen ja siitä aiheutuvaan suruun.

Haaveeni toteutuessa saisin huomata, että kaikki se vaivannäkö ja odotus oli todella sen arvoista, vaikka toki sen tiedän jo haaveillessani. Voisin iloita lopun ikäni siitä, että olen vaikuttanut elämään ja tulevaisuuteen niin isolla teolla. Voisin kenties muuttaa joidenkin asenteita. Voisin oppia ja opettaa. Voisin jakaa vilpitöntä rakkauttani sitä tarvitsevalle. Voisin antaa elämän siihen jo kerran tietämättään pettyneelle. Voisin olla äiti sen kerran menettäneelle.

Puhun haaveestani kansainväliseen adoptioon.

Jännitys

2011-11-28T17:43:00.003+02:00

Työhaastattelu on yksi jännittävimmistä tilanteista, joihin työelämässä joutuu. Valitettavasti se haastatteluun valmistautumisen aiheuttama tunneskaala on vain pakko kokea, mikäli haluaa olla työelämässä. Kävin läpi pahimman työhaastattelukutsun aiheuttaman jännityksen, jonka olen ikinä kokenut.

Haastatteluun oli viikko aikaa valmistautua. Sinä aikana koin kaikki mielialanvaihtelut aina "apua, emmä haluu" -tunteesta "hyvin mä pärjään" -tunteeseen. Viimeisenä iltana saavutin lopullisesti sen pysyvän positiivisen tunteen, jonka turvin loppujen lopuksi marssin haastatteluun. Ennen tätä kuitenkin koin ne kaikki perinteiset: epävarmuuden omasta osaamisesta, vaikka kuinka tiedän osaavani, löysän vatsan, hikoilun ja käsien tärinän, huonovointisuuden.

Viikon verran asiaa jännittäessäni mietin, miksi ihmeessä minä jännitän? Jännitystäni lisäsi tieto siitä, että haastattelijoita on kolme yhden sijaan. Myöskään etukäteen tehtävä psykologinen testi ei hillinnyt perhosia vatsassani. Haastattelijat ovat ihmisiä siinä missä minäkin. Eivät he ole mitään ylijumalia, joiden rinnalla kuolevaisen inhimilliset taidot olisivat jotenkin huonompia. Minulla ei ole myöskään riskiä kuolla haastatteluun, joten parhaansa tekeminen luulisi riittävän suoriutumiseen haastattelusta ehjin nahoin. Haastattelijat eivät ole kutsuneet minua paikalle arvostellakseen, mikä minussa on huonoa, päinvastoin. Jo se, että olen saanut haastattelukutsun, kertoo minun olevan hakijoiden parhaimmistoa, joten liika panikointi on turhaa. Pitäisi myös muistaa, että haastattelijatkin ovat olleet joskus samassa tilanteessa.

Helppo se on näin jälkeenpäin miettiä. Ensi kerralla voin palata tähän kirjoitukseeni ja kokeilla, josko nuo ajatukset toimisivat käytännössä. Yhtä asiaa ei kuitenkaan voi lievittää tai poistaa millään: nimittäin sitä jännitystä, joka minulla on seuraavat päivät, mahdollisesti jopa viikot ennen sitä, kun saan tuomion haastatteluni onnistumisesta ja mahdollisesti tiedon tulevaisuudestani.

Vaihtoehto päivän aatteelle

2011-11-25T15:29:00.002+02:00

Tänään vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää, jolla halutaan kiinnittää huomiota ylimääräisen ostamisen haitallisuuteen ympäristöön. Vaikka päivä kannustaa olemaan ostamatta, tuli minulla siitä aivan päinvastainen ajatus: Eikö minun nimenomaan tänään kannattaisi aloittaa jouluostosten teko? Mikäli päivä on vaikuttanut suureen osaan ostostentekijöistä, olisivat kaupat melko tyhjät, jolloin säästäisin omia hermojani. Satsaisin niin sanotusti omaan mielenterveyteeni toimiessani päivän aatteiden vastaisesti.

Ajatus on ehkä huono, jos ottaa huomioon päivän hyvän tarkoitusperän. Voisin kuitenkin perustella ostospäiväni sijoittamista tälle päivälle sillä, etten ole ostanut aikoihin mitään ylimääräistä. Olen viettänyt jo viikon En osta mitään -päivää ja koko syksyn En osta mitään ylimääräistä -päivää. Olen siis mielestäni hyvin ottanut huomioon ylimääräisten ostosten haitalliset vaikutukset ympäristöön, mikäli tämän kaltainen ostokäyttäytyminen viittaa siihen.

Ideassani on kuitenkin kaksi riskiä: joko kukaan ei ole noteerannut tätä päivää ja kaupat ovat tupaten täynnä aivan kuten kaikkina muinakin päivinä, tai sitten todella olen ainoa shoppailija, jolloin saan muiden kaupungissa liikkujien halveksuvat katseet siitä, etten välitä ympäristömme tilasta. On syytä kuitenkin huomioida esimerkiksi autottoman päivän vaikutus ihmisiin: autottomasta päivästä huolimatta löysin itseni liikenneruuhkasta. On siis melko todennäköistä, että riskianalyysini ensimmäinen kohta osuu oikeaan. Parempi seurata päivän ohjeita ja pitää kukkaron nyörit kiinni. Hermo siellä kuitenkin menisi.

Väriaineiden vaarat

2011-11-24T17:04:00.002+02:00

Nyt on ollut otsikoissa jo kaksi Briteissä sattunutta tapausta, joissa hiusväri on aiheuttanut hengenvaaran. Toinen tapauksista johti kuolemaan, toinen koomaan ja mahdollisesti vielä kuolemaan. Iltalehden mukaan tapauksien syynä lienee väriaineissa käytettävä kemikaali, parafenyleenidiamiini (PPD).

Minua nämä tapaukset pelottavat. Olen pitkään värjännyt hiuksiani itse, kuten tapausten uhritkin. Minä en tee ennen jokaista värjäyskertaa allergiatestiä, kuten väriainepaketin kyljessä kehotetaan. Eivät olleet näiden tapausten naisetkaan tehneet, koska luottivat siihen, että kerta riittäisi. En käytä L’Orealin Preference -tuotetta, joka nämä vakavat reaktiot olivat aiheuttaneet, mutta jos kyseessä on kuitenkin yleisesti hiusväreissä käytetty kemikaali, onhan riski silloin olemassa minkä merkin kanssa tahansa.

Minulla olisi nyt hiustenvärjäyksen aika. Tyvikasvu alkaa pikkuhiljaa häiritä omaa silmää, mutta muut eivät sitä vielä onneksi huomaa. Olen venyttänyt värjäystä juuri näiden nimenomaisten tapausten vuoksi, koska väistämättä käy mielessä, että entä jos minullekin käy samoin. Ensi kerralla tutkin tarkoin väriaineen ainesosaluettelon ja teen allergiatestin siitäkin huolimatta, että ihoni on ennen ainetta kestänyt.

Mielenkiintoista olisi tietää, oliko kyseisen merkin / erän väriseoksissa sattunut jokin virhe. Brittiasiantuntijat ovat sitä mieltä, että kemikaalien kerääntyminen kehoon pitkäaikaisen käytön seurauksena voi aiheuttaa tällaisen kohtalokkaan reaktion. Itse en tähän oikein jaksa uskoa, mutta jos näin tosiaan on, olisiko väripurkkeihin syytä lisätä huomautus: ”väriaineen pitkäaikainen käyttö saattaa johtaa kuolemaan”.

Twilight-orgasmeja

2011-11-23T17:51:00.002+02:00

Aamuruuhkassa bussin käytävällä seistessäni huomasin, kuinka eri tasolla olen muiden bussissa olleiden Twilight-fanien kanssa. Ja minä kun hetken pelkäsin ”fanittavani” sitä Edward-vetoista fantasiadraamaa. Ehei, siitä ei todellakaan ole kyse minun kohdallani, mikäli seuraa ympäröivän fanikunnan reaktioita. Minun mielestäni uusin elokuva oli ”ihan kiva jatko edelliseen”. En voi sanoa saavani elokuvasta mitään orgasmin kaltaisia väristyksiä, joita bussissa elokuvaa hehkuttavat tytöt saivat. Minun ja tyttöjen välinen yli kymmenen vuoden ikäero selittänee asian.

Jouduin katsomaan ja kuuntelemaan Twilight-orgasmeja saavia tyttöjä koko työmatkani ajan, eli kokonaiset 20 minuuttia. ”Se oli niiiin IHANA!!” toistui keskustelussa joka toisessa lauseessa. Tytön kihertelivät eivätkä olleet pysyä housuissaan. Melkein saatoin tuntea sen kohonneen sykkeen ja nähdä, kuinka bussin ikkunat alkoivat pikkuhiljaa huurtua siitä mielikuvan aiheuttamasta kiihkosta. Yksi tytöistä yritti hidastella toisten tyttöjen intoa sanella juonipaljastuksia, koska oli itse vasta menossa katsomaan kyseisen pätkän. Yritys jäi kuitenkin vain yritykseksi, eihän tytöt voineet jättää kesken sitä jo alkanutta syöksyä kohti lopullista kliimaksia.

Minua tilanne nauratti. Taisin olla liian vanha ensinäkin siihen koululaisia kuljettavaan bussiin, mutta myös katsomaan Twilight'ia, jos sen on mahdollista oikeassa kohderyhmässään aiheuttaa tuollaisia kokonaisvaltaisia, tajunnanräjäyttäviä purkauksia elimistössä. Voiko jotain elokuvaa edes fanittaa niin paljon, että on tulla housuihinsa? Ei se nyt niin hyvä ollut. Tai oli kai, jos ei tiedä paremmasta.

Kommentoikaa ihmeessä te +25-vuotiaat, Twilight-elokuvien kohderyhmään kuulumattomat, oletteko kokeneet jotain tällaista? Jos kaikki muut ovat, voin todeta olevani tunne-elämältäni kai jotenkin vajaavainen.

Hannerika nyt myös Facebookissa

2011-11-22T19:03:00.003+02:00

Lukijat ehkä ihmettelevät, miten minä, Facebookista eronnut, tein Facebookia puoltavan päätöksen ja loin blogilleni oman Facebook-sivun. Päätös johtuu siitä, että kyseessä on yhteisölle luotu profiili, jonka on tarkoitus toimia kauttakulkuväylänä blogiini. Kyseessä ei siis ole yksityinen, henkilökohtainen profiili vaan profiili, joka on kaikille avoin ja jonka avulla Facebookissa olevat lukijani voivat saada tiedon blogin päivityksistä suoraan omalle seinälleen. Facebookin avulla lukijat myös jakavat rohkeammin ajatuksiaan, joten kenties saamme keskustelua ja kommentointia vielä enemmän. Sivun avulla uskon lisääväni lukijakuntaa, koska näkyvyys on suurempaa. Näkyvyys ei rajoitu pääasiassa pelkästään blogiyhteisön suosimille sivustoille (esim. blogilista). Myös linkittyminen eri sivustojen kanssa helpottuu. Profiilin avulla haluan tehdä lukijakunnastani ja blogistani tiiviimmän, vuorovaikutteisemman yhteisön.

Päätökseen vaikutti myös UNICEF Finland, joka noteerasi rokotesuojaa koskevan blogikirjoitukseni omalla seinällään. Oman Facebook-sivuston avulla on helpompi linkittyä myös tämän yhteisön kanssa tulevia kirjoituksia silmällä pitäen. Toinen innoittaja löytyi Ilon vuosi 2011 -blogista, joka omalta osaltaan löytyy jo Facebookista.

Mielestäni tässä oli jo tarpeeksi hyvät perustelut pohjana puoltavalle päätökselle. Tältä osin olen valmis hautaamaan sotakirveeni Facebookin kanssa ja ryhtymään - toivon mukaan - sekä lukijoiden että kirjoittajan kannalta hyödylliseen yhteistyöhön.

Nyt siis kaikki uudet ja vanhat lukijat tykkäämään Hannerikan Facebook-sivulle! :)

Kirjoitusten, kehitysehdotusten tai minkä asian tiimoilta tahansa voit halutessasi olla yhteydessä myös sähköpostitse osoitteeseen hannerika.blog(at)gmail.com.

Rokotesuoja lähikaupan hyllyltä

2011-11-21T17:33:00.004+02:00

Kulutan monia euroja kuukaudessa makeisiin sekä kahviloihin. Vuositasolla summa on melkoinen. Voisiko edes osaa tästä summasta käyttää johonkin muuhun? Kyllä voisi, kerronpa teille esimerkin.

Minulle ja varmaan monille muille rokotesuoja on itsestäänselvyys. Muutamia vuosia takaperin kävin uusimassa muun muassa jäykkäkouristusta ehkäisevän rokotukseni. Kyse oli aivan pienestä pistosta, mutta suuresta suojasta, jonka turvin voin huoletta taas teloa itseäni seuraavat 10 vuotta.

Kuten moni tietää, jäykkäkouristus on bakteerin aiheuttama tauti, jolle ominaista ovat rajut lihaskouristukset. Tauti johtaa hoitamattomana kuolemaan henkityshalvauksen seurauksena. Bakteeri on tavallinen maaperässä, ja sitä voi esiintyä myös ihmisten ja eläinten suolistossa. Teollisuusmaissa jäykkäkouristuksen vaara liittyy erilaisiin tapaturmiin, mutta kehitysmaissa tautia esiintyy jopa vastasyntyneillä.

Meillä Suomessa jäykkäkouristusrokote on kuulunut yleiseen rokoteohjelmaan jo ties kuinka pitkään. Aktiivisen rokottamisen tuloksena Suomessa todetaan vuosittain vain muutamia jäykkäkouristustapauksia. Sitä en uskalla lähteä arvailemaan, kuinka moni todetuista tapauksista johtaa kuolemaan, mutta luulisin sairastuneilla olevan hyvät ennusteet saatavilla olevan tehohoidon ansiosta.

Kuinka on asian laita kehitysmaissa? UNICEF raportoi, että jäykkäkouristus uhkaa 130 miljoonan äidin ja lapsen elämää etenkin syrjäisillä seuduilla. Jopa 59 000 lasta kuolee vuosittain jäykkäkouristukseen.

Miten tämä kaikki liittyy alussa esitettyyn karkkirahan käyttöön?

Tautia olisi helppo ehkäistä riittävillä resursseilla. UNICEFilla onkin jälleen käynnissä maailmanlaajuinen rokotekampanja yhteistyössä Protector & Gamblen kanssa. Meillä Suomessa kampanjoimassa ovat K-Ruokakauppiaat, jotka ovat mukana jo neljättä vuotta. Marras- ja joulukuun aikana K-Ruokakaupoissa jokaista myytyä Pampers-, Ariel- ja Fairy-tuotetta kohden lahjoitetaan yksi rokote suojaamaan kehitysmaiden äitejä ja vastasyntyneitä jäykkäkouristukselta.

On hienoa, että K-Ruokakauppiaat ovat jo neljättä vuotta mukana taistelemassa paremman elämän puolesta. Mutta riittääkö se? Ei riitä, koska myymättömillä tuotteilla ei valitettavasti lahjoituksia saada tehtyä. Tähän tarvitaan jokaisen meidän apua, eli edes osa niistä makeisiin käytetyistä rahoista. Ei ole liikaa pyydetty, että kaupassakävijät keskittäisivät ostoksensa näihin tuoteryhmiin niiltä osin kuin se on mahdollista, kyseessä ovat kuitenkin kulutustuotteet.

Blogeissa kiertävä joulukampanja kannustaa myös lukijoita vierailemaan Unicef shopissa. Myös tätä kautta on mahdollista hankkia vaikka jouluksi 33 euron pehmeä paketti, jonka ansiosta jopa 700 lasta saa tarvittavan rokotesuojan.

Myös minä, ajoittain suhteellisen pienituloinen, olen nipistänyt menojani sen verran, että olen pystynyt osallistumaan lahjoituskampanjoihin. Minun pienellä ostopäätökselläni on siis ollut suuri merkitys jollekin toiselle, joka on hyötynyt heräteostosteni ostamatta jättämisestä. 33 euroa on pieni summa yksittäisen työssäkäyvän kukkarossa, mutta sillä on suuri merkitys kehitysmaiden apurahastossa. Minä teen voitavani omien resurssieni puitteissa. Tee sinäkin.

Kuva: UNICEF

Tekstilähteet:

www.unicef.fi www.rokote.fi

Joulupukki ja sen ärsyttävät kaksoisolennot

2011-11-20T22:21:00.008+02:00

Ensi viikolla on virallisesti pikkujoulu. Mielestäni tänä vuonna joulu on tullut kauppojen hyllyille aavistuksen myöhempään kuin viime vuonna, koska silloin joulukrääsä oli myynnissä jo hyvissä ajoin lokakuun puolella. Nyt olemme saaneet nauttia joululauluista vasta marraskuuhun käännyttäessä. Toki alueellisia eroja varmasti on, mutta luulen leudon syksyn olevan ainakin osasyynä joulusesongin myöhäistämiselle.

Joulufiilis on tunkeutunut tänä vuonna ennätysaikaisin meidän kotiin, jonka vuoksi lähdinkin metsästämään sopivia jouluvaloja uhmaten sitä kamalaa kulutushysteriaa, johon kohta kauppakeskuksessa törmäisin. Kauppakeskusta kierrellessäni oli mukavaa huomata, että ostoskeskus oli melko rauhallinen, joten sen puoleen olin tyytyväinen. Kaupasta toiseen siirtyessäni törmäsin hämmästyksekseni JOULUPUKKIIN. Tai oikeastaan kahteen joulupukkiin. Siellä he kirkkain silmin valehtelivat lapsille vievänsä lahjatoiveet Korvatunturille. Kai he olivat tekemässä alustavaa tutkimusta siitä, kuinka monta Angry Bird -lelua joutuu tänä vuonna vielä valmistamaan.

Mietin, että olikohan näillä joulupukin kaksoisolennoilla mennyt päivämäärät sekaisin, koska marraskuu on vielä melko aikainen ajankohta joulupukin näyttäytyä lapsille, saati aikuisille. Nämä valepukit vievät myös uskottavuutta joulupukilta, jos niitä keikkuu enemmän kuin yksi saman katon alla. Oli miten oli, minä hipsin nopeasti valepukin ohi aina parkkihalliin asti varoen, etten vahingossakaan katso häntä silmiin ja joudu vaivauttavan shown sivunäyttelijäksi.

Kirjoittaja huomauttaa vihaavansa kauppakeskuksissa kuljeskelevia joulupukin kaksoisolentoja, jotka kiusallaan lähestyvät yksin kulkevia aikuisia heittäen samalla jotain muka-hauskaa "onko täällä kilttejä aikuisia" -skeidaa. Valepukit pysykööt kohderyhmässään. Aikuisten usko joulupukin kaksoisolentoihin meni silloin, kun tajusi itse täyttävänsä lahjasäkin omilla rahoilla ostamillaan lahjoilla. Toki ne kaikki muut lahjat tuo se ainut, oikea joulupukki. Eikö?

Vampyyrihuumaa

2011-11-19T21:22:00.001+02:00

Kirjoitin joskus vanhaan blogiini siitä, kuinka en voinut sietää Twilight-elokuvien aiheuttamaa huumaa ja sitä ns. Twilight-ilmiötä. Haukuin elokuvat niitä edes näkemättä ja jopa mainokset saivat minut voimaan pahoin. Olin saanut yliannostuksen Twilight'ia. Jostain syystä kuitenkin pitkän ajan jälkeen humun laskeuduttua katsoin ensimmäisen Twilight-elokuvan ja jäin koukkuun. Seuraavat kaksi jaksoa katsoin maratonina heti seuraavana päivänä, kun Discshop kantoi elokuvat postilaatikkooni. Nöyrästi jouduin myöntämään, että pidinkin elokuvista. Nyt olen katsonut kolme ensimmäistä Twilight-elokuvaa yhteensä kolme kertaa. Se tarkoittaa melkoisen montaa tuntia television ääressä.

Twilight'in viimeisen jakson ensimmäinen osa tuli ensi-iltaan eilen. Varasin lipun heti tämän päivän näytökseen. Uskokaa tai älkää, menin katsomaan elokuvan yksin. Vaikka pidän elokuvista ja halusin nähdä jatko-osan ensimmäisten joukossa, en siltikään tunnustaudu Twilight-faniksi. Se olisi jo noloa varsinkin, kun ottaa huomioon elokuvien 13 vuoden ikäsuosituksen.

Mielestäni jakso oli aika erilainen kuin aikaisemmat, mutta tämäkin osa jätti katsojan odottamaan malttamattomana tulevaa jatko-osaa. Nöyränä joudun myöntämään, että tämäkin Twilight tulee olemaan osa leffakokoelmaani, jahka se julkaistaan dvd:llä. Koska elokuvien juoni ei ole kuitenkaan kovin kummoinen, luulen suosion johtuvan siitä Edwardista, vai mitä tytöt?

Tehdään yhdessä hyvää!

2011-11-19T15:22:00.009+02:00

Tämä blogi haluaa olla mukana kampanjoimassa Unicefin puolesta. Josko omalta osaltani saisin ihmisiä mukaan tärkeään avustustyöhön. Klikkaa sivupalkissa olevaan laatikkoon lahjoituksen tehtyäsi, jotta pystymme yhdessä seuraamaan, kuinka moni on herännyt lahjoittamaan blogikampanjoinnin avulla.

Katja kertoi blogissaan Unicefin joulukampanjasta. Haluan ottaa osaa joulukampanjaan lahjoituksella sekä blogini kautta ja toivon, että mahdollisimman moni tekee samoin. Olen jo aikaisemmin tutustunut Unicef shopin tuotevalikoimaan ja ihanaa oli huomata, että myös pienemmän budjetin talous pystyi sitä kautta tekemään ison hyvän teon.

Alla vielä Katjan blogista kopioidut ohjeet kampanjaan osallistumiseksi.

Tehdään yhdessä tänä vuonna upea joulukampanja Unicefille ja sitä kautta kaikkein pienimmille ja heikoimmassa asemassa oleville blogiemme kautta! Kirjoita aiheesta ja laita sanaa eteenpäin.

Sinä, joka luet blogiani mutta et kirjoita omaa:
Käy osoitteessa www.unicefshop.fi/ kun mietit joululahjoja läheisillesi. Saat hyvän mielen rakkaillesi ja autat kaikkein heikoimpia samalla kertaa.

Enkelihauvan 3-vuotispäivän mietelmiä

2011-11-18T19:32:00.002+02:00

Toissapäivänä oli yli vuosi sitten kadonneen koirani syntymäpäivä. Pojalla tuli, tai olisi tullut 3 elinvuotta täyteen. Edelleen voin vain arvailla, mahtaako se olla vielä elossa. Minulle se on enkelihauva, jollekin toiselle mahdollisesti ihana (varastettu) lemmikki sohvan nurkassa.

En varmaan koskaan unohda sitä iltaa, kun ikioma rakas koirani päätti lähteä pois. Ajatella, se olisi nyt 3-vuotias. Vaikka en koskaan tule unohtamaan sitä, olen kuitenkin kovasti yrittänyt unohtaa. En halua palata siihen suruun, vihaan, pettymykseen, niihin kaikkiin tunnetiloihin, joita silloin koirani katoamisen jälkeen koin. Minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin sulkea asia mielestäni pois. Koirani kuvia en pysty edelleenkään katsomaan, mutta ehkä jonakin päivänä vielä pystyn. Haluan laittaa sen kuvan kehyksiin muiden tärkeiden kuvien joukkoon sitten vain, kun olen valmis näkemään sen kuvan joka päivä. Vielä en ole siihen valmis, koska suru tulee edelleen pintaan.

Minulla oli koirani kanssa ajoittain hyvin vaikeaa. Oli tapaturmaista silmävammaa, joka vaati monen viikon lääkitsemistä jopa kuusikin kertaa päivässä. Oli korvaan päässyttä hiivatulehdusta ja erittäin hankalaa pissavaivaa. Oli iho-ongelmaa. Olin välillä todella loppu ja kyllästynyt koiraani, koska tuntui, että se oli tuomittu epäonneen. En jaksanut sitä. Silti rakastin sitä koko sydämestäni ja olin sitoutunut sen kasvattamiseen seuraavaksi 10, mahdollisesti jopa 15 vuodeksi. En olisi koskaan halunnut luopua siitä. Eräänä syksyisenä iltana jokin suurempi voima kuitenkin tuli ja vei koirani pois. Ehkä rukoukseni oli tulkittu väärin.

Lopetan kirjoituksen kyyneliin, koska avasin kuvakansioni, kun meinasin liittää tekstiin kuvan koirastani. En pystynyt.

"Syöpälapsia ei tarvitse piilottaa enempää"

2011-11-18T17:56:00.002+02:00

Löysin Länsi-Suomen urheilutoimittajan kirjoittaman kolumnin liittyen syöpälapsiin. Se toi kyyneleen silmääni. Ei siihen voi oikein mitään edes kommentoida. Voit lukea kolumnin alla olevasta kuvasta klikkaamalla.

Julkaisija Länsi-Suomi 17.11.2011

Aamuheräämisen vaikeus

2011-11-16T21:28:00.003+02:00

Juoksin aamulla bussipysäkille. Sillä 200 metrin matkalla kuitenkin huomasin, kuinka bussi suhahti ohi. Myöhästyin. Seuraavaa bussia ei onnekseni joutunut ruuhka-aikaan odottaa pitkään, kiitos suhteellisen tiheään kulkevan bussilinjan, mutta silti kiukkuisena itselleni mietin mielessäni, miksen tänäänkään voinut lähteä kolme minuuttia aikaisemmin kävelemään pysäkille päin.

Myöhästymiseni tai ylipäänsä aamukiireeni syynä on se aivan ensimmäisenä aamulla tapahtuva asia: herääminen. Koska herääminen on vaikeaa ja viivästyy, viivästyy kaikki muutkin aamutoimet. Vaikka menen illalla ajoissa nukkumaan, joka aamu kellon soidessa väsyttää niin, ettei tekisi mieli nousta ollenkaan. Painan viiden minuutin torkun päälle ainakin kuusi kertaa. Joskus torkutan jopa tunnin. Onko siinä mitään järkeä? Ei ole. Olen kuitenkin testannut, että jos nukun sen tunnin pidempään ilman torkutusta, olen aivan yhtä väsynyt kuin torkuttaessakin, joten älkää yrittäkö selittää väsymystäni sillä.

Nukun aikuiselle ihmiselle sopivan pituiset yöunet. Minun kohdallani sen tarkoittaa 8-10 tuntia. En yleensä herää öisin. Uneni lataa akkuni sen verran hyvin, että harvemmin päivisin alkaa pahemmin väsyttää. Kofeiinia en käytä oikeastaan ollenkaan, ehkä kerran, pari kuussa cappuccino-kupillisen muodossa. Kaikesta huolimatta aamuisin olen kankea heräämään. Uskon, että nukuit kuinka hyvin tahansa, aamulla herätessä vain kuuluu väsyttää. Vai voisiko syynä olla sittenkin liian mukavat petivaatteet, ihanan pehmeät peitto ja tyyny sekä liian mielenkiintoiset unet, joita katsellessa tuntee olevansa melkein kuin elokuvissa? Se kokonaisvaltainen mielihyvän tunne, jonka ei haluaisi loppuvan vielä. Luulen, että tässä saattaisi olla jotakin perää.

Morsiusasujen ihmeellinen maailma

2011-11-11T23:35:00.004+02:00

Sannan toiveesta lupasin laittaa hääpukusuunnitelmiani näytille blogiini, jahka piirrokseni valmistuvat. Olen tämän päivän aikana tutustunut miljooniin erilaisiin pukuihin ja niiden avulla yrittänyt saada selkeämpää ajatusta omasta puvustani. Mitä enemmän selailin vaihtoehtoja, sitä sekaisempi pääni oli. Jossain vaiheessa tuntui, että aikaisemmat niin selkeät visioni olivat enää pelkkä usvaverho mielessäni. Ei siis ihme, että jotkut morsiamet ihan todenteolla sekoavat.

Sitten näin sen ratkaisevan kuvan. Sen, jonka avulla sain taas ajatuksestani kiinni ja kynän piirtämään. Olin kaivannut ratkaisua pukuni helmaan ja nyt sen vihdoin löysin. Palaan pukuuni ensi kerralla kuvien kera.

Kun olin saanut visioni selkiytettyä pukuni suhteen, toi se mukanaan taas uusia pulmia ratkottavaksi. Alunperin olin ehdottoman varma siitä, että haluan kenkieni olevan matalat. Tämä siksi, että päivä tulee olemaan pitkä ja jännityksestä tutisevilla jaloilla ei ole kiva astella 10 senttimetrin koroissa pitkin kirkon käytävää. Kauniiden, matalien kenkien saatavuus on osoittautunut sen verran hankalaksi, että muita kenkiä selaillessani olenkin alkanut lämpenemään korollisille kengille. Harmikseni kengät, joihin ihastuin ovat nekin ilmeisesti loppuneet minun koostani, joten eipä käynyt kovin helposti tämäkään. Tässä kuitenkin kuva niistä:

Kuva: brandos.fi

Mitä enemmän asukokonaisuuttani suunnittelen, sitä enemmän huomaan tarvitsevani kokonaisuuteen koko ajan jotain lisää. Hankintalistalla ovat kenkien lisäksi morsiamelle sopiva sateenvarjo, koska keväällä sateen mahdollisuus on aina olemassa, näyttävä kaulakoru, joka vastapainottaa puvun "koruttomuutta", timanttinen "rintakoru", joka on tarkoitus laittaa pukuun lähelle lantiota kankaiden laskoskohtaan, korsetti puvun alle sekä pitsinen kirjekuorilaukku. Eikä tule tietenkään unohtaa morsiuskimppua ja tukassa käytettäviä kukkia / koristeita, mutta ne ovatkin sitten jo oma lukunsa.

Kukka-aiheinen kysymys vielä lukijoilleni. Pidän kovasti valkoisista liljoista ja ajatuksena olisi laittaa näitä hääpaikan kukkakoristeisiin ja morsiuskimppuun. Ennen valkoinen lilja on kuitenkin ollut hyvin käytetty kukka hautajaisissa. Nykypäivänä sitä käytetään kyllä paljon esimerkiksi morsisukimpuissa enkä sen puoleen näe estettä sen käytössä meidän häissämme. Mutta kysymys kuuluukin: Mieltävätkö vanhemman sukupolven vieraat valkoisen liljan hautajaiskukkana ja näin ollen ajattelevat meidän tehneen pahan "etikettivirheen" kukkavalinnassa? Jos näin on, joudun ehkä uudemman kerran miettimään kukkavalintaa ja mahdollisesti kyselemään asiasta vielä kukkakauppiaaltamme.

Pukusuunnittelua

2011-11-10T19:46:00.004+02:00

Oman hääpuvun suunnittelu on melko monimutkainen, mutta hyvin mielenkiintoinen projekti. Asiaa helpottaa kovasti tiedossa oleva materiaali ja suuntaa antava hahmotus puvun mallista. Budjetilla ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä, puku kuin puku, valmis tai teetetty, tulee maksamaan joka tapauksessa monia satoja euroja.

Itse lähdin puvun suunnittelussa liikkeelle materiaalista. Minulla oli materiaali jo valmiina, joten sen suhteen pääsin helpolla. Tarvitsi vain miettiä, mihin kaikkeen materiaali riittää ja yhdistetäänkö siihen mahdollisesti vielä jotain muuta kangasta. Puvun mallia lähdin hahmottamaan aika pitkälti oman vartalonmuotojeni pohjalta. Haluan, että puku on naisellisia muotoja hieman korostava, mutta silti mukava päällä. Tärkeää on, ettei puku ole liian kireä, jolloin käveleminen ja istuminen hankaloituisi. Haluan puvun siis mukailevan lantiotani, josta se kauniisti lähtee levenemään nilkkoja kohti. Yläosaltaan puku ei saa olla liian paljas, haluan ehdottomasti olkaimet pukuuni. Löysin puvulleni sopivan ompelijan, jolla tuntui olevan hyvin ideoita sen toteutukselle.

Lähdin puvun suunnittelussa liikkeelle myös siltä kantilta, mistä mieheni mahdollisesti pitää. En tiedä kuinka itsekkäitä morsiamet yleensä ovat, että ottavatko he tällaista asiaa huomioon pukuvalinnassaan. Minulle kuitenkin on tärkeää myös se, että halua näyttää tulevan aviomieheni silmissä jumalaiselta valkoisessa puvussani. Toki tiedän, että vaikka astelisin alttarille ilman rihman kiertämää, olisin mieheni silmissä aina kaunein morsian. Joka tapauksessa, mielestäni on ihanaa ottaa pukusuunnittelussa huomioon myös mieheni mieltymykset, miltä hän mahdollisesti haluaisi tulevan vaimonsa näyttävän astellessaan häntä kohti pitkin kirkon käytävää. Näitä asioita en ole tietenkään kysynyt häneltä suoraan. Tässä asiassa auttaa ennemminkin oman puolisonsa perusteellinen tunteminen.

Mielenkiintoista suunnittelusta tekee se, että ajoittain on hirmu vaikeaa tulkita omia ajatuksiaan, erilaisia vaihtoehtoja kun on loputtomasti. Tänään haluan tätä, huomenna taas ehkä jotain muuta. Sitten kun itsellä on päässä jonkinlainen ajatus, sen esittäminen ompelijalle on hankalaa, koska ompelijan korvaan käyttämäni termit saattavat kuulostaa hyvinkin epämääräisiltä.

Minulla on tammikuuhun aikaa saada ajatukseni kuosiin, jonka jälkeen sakset alkavat leikkaamaan. Onneksi pääpiirteittäin puvun malli on kuitenkin selvillä, vain yksityiskohdat kaipaavat enää hiontaa. Puvun hahmottaminen paperille helpottanee kummasti. Kovasti jo jännittää, mutta upea siitä tulee aivan varmasti. :)

Rakkautta on...

2011-11-08T21:10:00.004+02:00

Aloitan Rakkautta on... -sarjan, johon pyrin kokoamaan kaikkia pieniä rakkaudesta kertovia tekoja arkielämässä. Melkoisen imelää, mutta minusta on ajoittain ihanaa pysähtyä ajattelemaan, millä hyvinkin pienillä eleillä osoitamme rakkauttamme lähimmäisiämme kohtaan. Rakkaudenosoitukset voivat olla puolisoa, äitiä, isää, sisaruksia, lemmikkiä tai vaikka itseään kohtaan. Tärkeintä on vain tuntea saavansa ja antavansa rakkautta. Toivon, että myös lukijat jakavat kanssani näitä pieniä Rakkautta on... -mietelausahduksia omasta arkielämästään. Teot eivät kaipaa selittelyä, vain se on tärkeää, että sinä itse tunnet sydämessäsi jotain niiden pienten tai vähän suurempienkin eleiden kautta.

Tästä se alkaa:

Rakkautta on... ennen nukkumaanmenoa suunnitella tarkkaan puolisonsa kanssa, mitä karkkeja ostetaan seuraavana karkkipäivänä.

Rakkautta on... opetella solmiosolmu ja sitoa kaikki solmiot valmiiksi toisen puolesta.

Kuva: rauhanranta.com

Uskottomuutta oikein luvalla, osa 2

2011-11-07T14:56:00.001+02:00

Aikaisemmassa kirjoituksessani hämmästelin varattujen nettideittipalvelua. Kirjoitukseni jälkeen huomasin yhä useamman lukijan löytävän blogiini juuri Victoria Milan -deittisivuston hakusanojen kautta. Arvasin, ettei kyseessä todellakaan ole blogiani etsivät, jo kertaalleen jutun lukeneet, vaan nimenomaan deittisivustoa Googlen kautta etsivät. Jo tästä aavistelin, että olemme saaneet hyvinkin suositun sivuston maaperällemme.

Nyt myös Ylen verkkouutisissa oli juttu samaisesta aiheesta. Jo 25 000 käyttäjää on rekisteröitynyt sivustolle. Yle kertoo, että käyttäjistä suurin osa on miehiä. Väestöliiton perhekeskuksen johtaja Heli Vaaranen perustelee miesten suurempaa kiinnostusta sivustoa kohtaan miesten herkkyydellä, sillä että mies on romanttisempi kuin nainen. Selitys kai sekin.

Sivuston perustaja toivoo auttavansa enemmän kuin rikkovansa ja heittääkin ilmaan kysymyksen: "Pitäisikö flirttailijan haluta eroa, jos kaikki muu on hyvin ja haluaa vain jännitystä? Onko parempi toisen tietämättä flirttailla ja pitää perhe kuitenkin kasassa?" Tähän voisinkin heittää jatkokysymyksen: Onko suhteessa kaikki hyvin jos on tarvetta käydä vieraissa?

Sivuston perustaja ottaa kantaa vain flirttailuun. Pieni, harmiton flirttailuhan ei varsinaisesti ole uskottomuutta, mutta kaikki siitä enemmän on, johon sivusto ainakin minun käsitykseni mukaan kannustaa. Sivusto on aiheuttanut kovaa kritiikkiä, mutta faktahan on, ettei pettäminen mihinkään häviä vaikka Victoria Milan hävitettäisiinkin. Niin valitettavaa kuin se onkin.

Yle Uutisten jutun voit lukea täältä.

Syysvetelyyttä

2011-11-07T11:51:00.004+02:00

On sunnuntai. Avaan silmäni pimeään aamuun ja tunnen, kuinka elimistöni jokainen kohta kolottaa. Käännän kylkeä. Raajani ovat kuin lyijyä. Pulssi nousee urheilusuorituksen lukemiin jo pelkästä asennonvaihdosta. Koko vartaloni makaa täysin vetelänä patjaa vasten. Nouseminen on mahdotonta.

Kovan tsempin päätteeksi saan valutettua vetelän olemukseni alakertaan. Silmät roikkuvat, naama roikkuu, koko ämmä roikkuu. Rojahdan sohvalle edelleen vetelänä kuin velli ja siihen jään. Syysvetelyys on iskenyt minuun.

Sama meno jatkuu koko päivän. Kaikkeen, mitä yritän tehdä, kroppani sanoo vastaan. Vielä illallakin lojun edelleen sohvalla. Lähden kipuamaan portaita kohti taivaisiin ajatellen, että kyllä se yläkerta ja sänky sieltä jossain kohtaa vastaan tulevat. Matka on uuvuttava. Kaadun sänkyyn ja vaivun syvään uneen, aivan kuin takana olisi rankkakin päivä. Jään nukkumaan, kunnes aamu koittaa.

Maanantaiaamu. Nousen sängystä kello 10:30. Olen edelleen yhtä vetelänä kuin viimeisenä vuorokautena. Taidan nukkua vielä tämänkin päivän ohi. Josko huomenna se päivä paistaisi elimistöönikin.

Syysvetelyys on jo melkeinpä verrattavissa krapulaan. Ainoastaan se huonovointisuus puuttuu. Huh. Onneksi huomenna on taas uutta toivoa reippaammasta olemuksesta.

Miksi lapset eivät ole enää lapsia?

2011-11-06T18:32:00.003+02:00

Palataan ensin ajassa taaksepäin. Kun minä olin lapsi, leikin Barbie-nukeilla vielä 12- ellen jopa 13-vuotiaanakin. Keräilin nalleja ja nukuin uniriepuni vieressä pitkään. Kouluun mentiin verkkareissa ja tuulitakissa. Keräiltiin kiiltokuvia ja vaihdeltiin tarroja. Käyttäydyttiin nöyrästi, ei olisi koskaan uskallettu sanoa vastaan esimerkiksi kaupan myyjälle saati vartialle. Poliisit olivat pelottavia. Jopa pyörän tarakalla kyytsääminen tuntui laittomalta eikä sitä kovinkaan paljon harrastettu, koska pelättiin poliisin tulevan sakottamaan. Tietokoneita tai kännyköitä ei ollut normaaleissa perheissä. Laskettiin pulkkamäkeä ja leikittiin kissa-hiiri-leikkiä hiekkalaatikon laidalla. Toisin sanoen: oltiin lapsia.

Miten on nykypäivänä? Leikkiminen on nössöjen touhua. Kouluun mennään korkokengissä sekä ohkasissa leggingseissä ja avonaisissa topeissa. Puhutaan rumasti: vittu sitä, vittu tätä. Uhotaan kaikille, jopa vastaan tuleville autoille. Menetetään neitsyys jo ala-asteella. Hakataan ja raiskataan. Käyttäydytään kuin moukat räkänökat, joilta puuttuu arvostus jopa omia vanhempiaan kohtaan. Kiusataan kaikkia, joilla on hiukankin vanhempi puhelin kuin iPhonen uusin. Leikitään aikuisia vaikka todellisuudessa ollaan vielä niin kaukana siitä.

Miksi asia on näin? Missä ovat käytöstavat? Miksi teinitytöt näyttävät nykyään halvoilta huorilta minihameissaan ja tissitopeissaan? Miksi pojat uhoavat kaikelle vastaan tulevalle niin, että jopa vanhemmat haluavat kiertää heidät kaukaa? Miksi ei arvosteta mitään eikä ketään? Miten ympäröivä maailma voi vaikuttaa lapsiin vain negatiivisella tavalla? Miksi vanhemmat yksinkertaisesti antavat lastensa elää yhä vain enemmän kaduilla ja kasvaa niin kieroon?

Koska maailma näyttäisi tekevän lapsista kamalia, haluammeko kohta enää tehdä lapsia tähän maailmaan?

Kirjoittaja huomauttaa tuntevansa monia erittäin hyväkäytöksisiä nuoria eikä siis halua kirjoituksellaan yleistää liikaa. Kirjoituksen havainnot nuorten käytöksestä on tehty seuraamalla ympärillä olevia lapsia / nuoria ja näin luotu karrikoitu esimerkki nykyajan yhä vain huonommin käyttäytyvistä lapsista.

Parisuhteen positiivista ajattelua

2011-11-05T16:18:00.003+02:00

MeNaisissa kehotettiin positiivisuuteen parisuhteessa. Sen sijaan, että mietit, mikä puolisossasi ärsyttää, tulisi enemminkin miettiä, mitä hän tekee mielestäsi oikein, miksi häneen aikoinaan rakastuit, mikä yhä pitää teidät yhdessä ja yhdistää.

Myönnän itse sortuvani vähän liiankin usein ärsyyntymään mielessäni asioista, joista ei tarkemmin ajatellen tarvitsisi edes ärsyyntyä. Varsinkin kuukautisten aikana ärsyttää jopa se, että itseä ärsyttää, saati toisen likaiset tiskit pitkin keittiön pöytiä. Koska tiedän, ja myönnän, että ärsyynnyn pitkin lojuvista tiskeistä, ryppyisesti ripustetuista pyykeistä, ainaisesta siivousvuorostani, pöydille jätetyistä roskista sekä liian kovalla olevasta televisiosta nukkumaan mennessäni, päätin ottaa MeNaisten haasteen vastaan ja yrittää jatkossa olla ärsyyntymättä vähäpätöisistä asioista. Haluan kuitenkin huomauttaa, että kuukautisten aikana tämä ei tule yrityksestä huolimatta onnistumaan, koska silloin vain kaikki ottaa päähän, ja sille kun ei mahda mitään.

Jotta saan haasteen alkuun mielessäni, aloitan sen luettelemalla tähän muutamia asioita satunnaisessa järjestyksessä:

Rakastan puolisossani sitä, etten ole minkään ongelman / vastoinkäymisen kanssa yksin. Vastoinkäymiset ovat meidän ja yhdessä niistä selvitään toinen toistamme tukien.
Alunperin rakastuin puolisooni siksi, koska meitä yhdisti samanlainen huumorintaju, pystyin olemaan hänen seurassaan ensitapaamisesta lähtien oma itseni, hän hyväksyi heikkouteni ja hänen seurassaan oli turvallinen ja hyvä olla. Näistä jokainen yhdistää meitä vielä tänäkin päivänä.
Rakastan puolisossani sitä, että hän on älykäs, hän on kiinnostunut maailman asioista, hän hoitaa työnsä 110-prosenttisesti ja menestyy kaikessa, mihin ryhtyy.
Rakastan puolisossani sitä, että vaikka oma työtilanteeni olisi kuinka huono, hän aina jaksaa sanoa, että "älä huoli, kyllä me pärjätään" ja tiedän, että hän todella tarkoittaa sitä.
Rakastan sitä hetkeä, kun minua aamulla väsyttää, puolisoni nousee viemään koiran ulos.
Rakastan sitä, kun saan puolisoni nauramaan. Rakastan yhteisiä naurunpuuskiamme, kun kummatkin nauravat vedet silmissä.
Rakastan puolisossani sitä, kun hän sanoo, että "tässä on meidän ikioma perhe, tuleva vaimo ja koira ja jonakin päivänä vielä vauva".
Rakastan sitä hetkeä ja muistoa, kun puolisoni kosiessaan jalat tutisten polvistui ja meinasi pyörtyä jännityksestä.
Rakastan sitä, että puolisoni haluaa juuri minun kanssani perheen ja olla tulevaisuudessa isä minun lapsilleni.
Rakastan puolisoni kukkakaali-parsakaali-jauhelihamössöä, vaikkei se oikein millekään maistukaan, mutta hän on kuitenkin itse sen tehnyt.
Rakastan sitä, kun puolisoni tulee kaverikseni kylpyhuoneeseen istumaan ja juttelemaan, kun olen suihkussa.
Rakastan sitä, että saan nukahtaa puolisoni viereen ja tiedän, että herätessäni hän on edelleen siinä.

Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Arkena ei aina muistakaan, kuinka monia asioita puolisossaan oikeasti rakastaa. Jaksaa vain ärsyyntyä niistä pienistä asioista muistamatta, kuinka paljon niitä positiivisia asioita onkaan. Miksi ärsyyntyä lojuvista sukkapareista, kun sitä sukkaparia vastaan saa niin paljon hyviä asioita elämäänsä? Tämän kun muistaisi huononakin päivänä.

Hyvät Barcelonassa käyneet lukijani,

2011-11-01T10:29:00.004+02:00

hääpäivämme alkaa yhä vain lähestyä ja vasta eilen tajusin, että HERRAN JESTAS, sehän on jo seitsemän kuukauden kuluttua. Jottei aika kävisi liian kiireiseksi, olemme alkaneet suunnitella häämatkaamme. Monista eri vaihtoehdoista päädyimme valitsemaan kohteeksemme Espanjan Barcelonan, koska emme ole siellä kumpikaan käyneet. Monet ovat myös kehuneet tätä kohdetta.

Matka-aikamme on kaksi viikkoa, josta yhden päivän olemme suunnitelleet viettävämme Valenciassa. Koska ei tule kuuloonkaan, että pystyisimme vain makaamaan kaksi viikkoa, tarvitsemme ja haluamme häämatkallemme jotakin ohjelmaa. Tähän pyydänkin nyt lukijoideni vinkkejä Barcelonan kokemisen arvoisista paikoista. Mikä on sellainen paikka/nähtävyys/aktiviteetti/ravintola/kahvila/tms., joka olisi ehdottomasti kokemisen arvoinen Barcelonan matkallamme? Häämatkamme onnistumisen kannalta vastuu on nyt teillä. ;D

Silmälasiostoksilla

2011-10-29T23:55:00.002+03:00

Vanhoja silmälasejani nelisen vuotta käyttäneenä ja nyt uusia hankkineena mieleeni muistui taas pari asiaa, jotka liittyvät oikeanlaisten silmälasien etsintään ja siihen liittyvään, optikoilta saatavaan palveluun. Monta liikettä kierrelleenä voin sanoa suurimmassa osassa liikkeistä törmänneeni seuraavaan: Mikäli astun silmälasiliikkeeseen ilman laseja, palvelua minun on turha odottaa saavani. Palvelun sijasta saan myyjien halveksuvia katseita siitä, että taas jotkut tulivat vain huvikseen koittelemaan heidän lasejaan. Mikäli menen optikkoliikkeeseen lasit nenälläni, saan palvelua heti.

Ensimmäisessä tapauksessa, kun minua ei asiakkaana ole huomioitu ollenkaan, tarkastan valikoiman, mutta lähden pois tyhjin käsin. Olisihan siellä muutamat kivan näköiset olleet, mutta minulle ei haluta myydä, joten en myöskään halua ostaa. Jälkimmäisessä tapauksessa kaupat yleensä tehdään, mikäli vain valikoima vastaa kasvojeni asettamia vaatimuksia.

Ajauduin silmälasiostoksilla myös seuraavaan mielenkiintoiseen tilanteeseen, joka ei johtanut ainakaan myyntitapahtumaan: Kerroin optikkoliikkeessä etsiväni tietyn tyyppisiä laseja, koska kasvoni ovat melko kapeat ja olen kyseisenlaisen mallin havainnut sopivaksi kasvoihini. Myyjä silmäili nopeasti valikoimiaan ja tokaisi, ettei haluamaani ole nyt saatavilla, koska ylöspäin nousevat, kapea aisaiset ja suuret linssit ovat nyt muotia. Valitettavasti näistä ominaisuuksista mikään ei ole sopiva minun kasvoihini. Myyjä jatkoi muodikkuuden korostamista ja samalla huomaamattaan minun mollaamistani, kunnes keskeytin hänet sanoin: "Minua ei kiinnosta, mikä on nyt muotia, minulle tärkeintä on, että lasit sopivat kasvoihini." Lähdin kaupasta pois enkä palannut sinne enää.

Viereisessä liikkeessä sain asianmukaista palvelua ja etsimäni mallisia laseja oli sovitettavana useampia. Löysin leveäaisaiset, kasvoihini sopivan kapeat, mustat muovipokat, ne epämuodikkaat, kuten edellisen liikkeen myyjä minulle oli sanonut. Kaupat tuli ja nyt malttamattomana odotan uusien, EPÄMUODIKKAIDEN lasieni saapumista. Perhana.

Kiitos Nissenin henkilökunnalle, jolta olen koko silmälasihistoriani ajan saanut hyvää palvelua ja löytänyt tyylikkäät, juuri minun kasvoihini sopivat lasit.

Sukat makkaralla

2011-10-27T19:20:00.004+03:00

Olen pidemmän aikaa ihastellut Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseja. Erityisesti minua kiehtoo ne turkoosit matalat juomalasit, joiden hinta on 29 € / 2 kpl. Kyllä vain, hinta tuntuu aika suolaiselta, koska kukapa näin alkuun vain kahta lasia haluaisi ostaa. Suunnitelmissa on kuuden kappaleen setti, mutta hinta hipoo lähellä 90 euroa, joka on hieman hidastanut ostopäätökseni tekemistä.

Ostopäätökseen vaikuttaa myös laseja pullollaan olevat kaapit. Tosin vanhat juomalasini ovat kokeneet hieman kulumista ja iältäänkin ne ovat jo melko vanhoja. Harkitsin siis heivaavani osan vanhoista pois tuodessani kaappiin uudet Marimekon lasit. Mutta onko siinä siltikään mitään järkeä? Onko 90 euron juomalasit jo vähän liioiteltua?

Maksoi mitä maksoi, on ne siltikin hienoja. Onhan ihan ok ostaa ylihintaiset juomalasit ja pelätä rikottavansa ne joka kerta, kun niihin raaskii maitonsa kaataa, onhan? Ihanan turhamaista. <3

Kuva: www.finnishdesignshop.fi

Ohituskaista vai kiihdytyskaista?

2011-10-26T16:46:00.000+03:00

Tiedätkö, mikä on ohituskaista? Kyllä vain, se on tietyyppi, jossa yksiajorataiselle tieosuudelle on merkitty ylimääräinen kaista helpottamaan hitaamman ajoneuvon ohittamista. Kuulostaa kovin yksinkertaiselta, mutta monien kuskien liikennekäyttäytyminen kertoo siitä, ettei kaikille tällaisen tieosuuden käyttötarkoitus ole aivan selvä. Kutsun ohituskaistaa myöhemmin tekstissäni myös "kiihdytyskaistaksi", mutta pyydän lukijoita silti huomioimaan kyseessä olevan edelleen tämä hitaamman ajoneuvon ohittamiseen tarkoitettu tieosuus.

Otetaan käytännön esimerkki: Ajan yksiajorataista tieosuutta, jonka nopeusrajoitus on 100 km/h. Edessäni on muutama auto. Todellinen ajonopeutemme on 100 km/h nopeusrajoituksesta huolimatta vaihdellen 70-80 km/h. Muutaman kilometrin päässä on tulossa ohituskaista, joten tyydyn matelemaan kiireestä huolimatta letkan mukana kyseistä (ali)nopeutta. Luonnollisestikin pidän sopivaa turvaväliä.

Ohituskaistan saavutettuamme otan vasemman kaistan muutaman muun auton perässä. Nopeusmittarini nousee 130 km/h, eli huimaan ylinopeuteen tällä 100 km/h tieosuudella. Kovasta vauhdista huolimatta tämän alunperin hitaamman ajoneuvon ohittaminen on mahdotonta ennen ohituskaistan loppua. Palaan viimetipassa takaisin oikealle kaistalle toisen ohitusta yrittävän auton lailla. Ohituskaista loppuu ja huomaan 130 km/h vauhdin hidastuneen taas aikaisempaan 70-80 km/h nopeuteen.

En tiedä oliko kyseessä erittäin vittumainen kuski, joka tahallaan kaahasi ohituskaistan pituuden huimaa ylinopeutta vain estääkseen muita autoilijoita pääsemästä ohi vai oliko kyseessä vain niin käsittämättömän typerä kuski, että hän oikeasti luuli kyseessä olevan kiihdytyskaista. Jokainen järkevä kuski tietää myös kiihdytyskaistan merkityksen, eikö vain? Oli miten oli, pinnahan siinä paloi.

Eikö joustavaan liikennekäyttäytymiseen kuulu myös toisten ajoneuvojen ohittamaan päästäminen, mikäli itse kokee 100 km/h nopeuden liian pelottavaksi? Olen monesti törmännyt tähän samaiseen kiihdytyskaistailmiöön ja kerta toisensa jälkeen jaksan vittuuntua tästä samasta asiasta. Opetelkaa ihmiset ajamaan, ja pidetään nämä "kiihdytyskaistat" niiden alkuperäistarkoituksessa!

Kirjoittaja pyytää kaikkia lukijoita, jotka eivät ymmärrä kiihdytyskaistan ja ohituskaistan eroa, palaamaan takaisin autokoulun oppikirjan ääreen.

Aivollista toimintaa

2011-10-24T17:44:00.005+03:00

Joskus aivoni kuvittelevat oireita ja oireilevat kuvitelmia. Ne saavat elimistössäni pelkällä ajatuksen voimalla aikaan, mitä ikinä haluavatkaan. Joskus on vaikea muistaa, että jotkin asiat ovat tosiaan vain sen ruttukasan aikaansaannosta. Tässä esimerkki kuvitelluista oireista ja oireilevista kuvitelmista:

Luin lehtiartikkelia rintasyövästä. Tunnustelin luonnollisesti omaa rintaani luettuani jutun ja jonkun kyhmynhän minä siellä tunsin. Tunnustelin uudestaan. Kyllä, edelleen se sama kyhmy. Hetken asiaa ihmettelin, kunnes siihen alkoi yhtäkkiä tuntua kipuakin. Huolestuneena kerroin asiasta miehelleni, joka ei hetkeäkään uskonut kertomaani, onhan hän sen verran usein tunnustellut rintojani. Pikainen tsekkaus hänen toimestaan oli kuitenkin taas paikallaan. Ei tuntunut kyhmyn kyhmyä. Kipukin muuten loppui. Taisi olla vain lehtijutun aikaansaamaa kuvitelmaa kaikki. Onneksi.

Kovasta vauvakuumeesta kärsivänä olen huomannut etsiväni elimistöstäni oireita raskaudesta. Ajattelen vatsan turvotuksen johtuvan vauvasta mahassani. Ja koska olenhan raskaana, tai toivoisin olevani, niin onhan minulla normaalia useammin myös pissahätä. Pidän käsiäni välillä vatsallani, kuten odottavat äidit tekevät. Näen unia, joissa pidän lapsuudenaikaista nukkeani vauvanani. Kaupassa silmäni havaitsevat jokaisen vauvanvaatteen ja -tarvikkeen. Haluaisin myös ostaa ne, mutta onneksi järkeni tässä kohtaa aina muistuttaa, että ehtiihän ne hankkia vielä myöhemminkin. Kutsun itseäni äidiksi. Tosin teen sen jutellessani koiralleni, mutta salaa toivon, että olisin ihan oikeasti äiti. Kai minä kohta myös kuvittelen lapsivedet lattialle ja kiidän synnyntyssairaalaan toteamaan kaikkien raskausoireideni olevan vain pelkkää toiveajattelua.

Syvä osanottoni miestäni kohtaan, joka joutuu elämään kaikkien näiden aivottomien, tai sanoisinko aivollisten kuvitelmieni kanssa.

Arjen pieniä kohteliaisuuksia

2011-10-23T16:04:00.005+03:00

Oletko koskaan saanut tuntemattoman naisen huulille vilpittömän kiitollisuuden hymyn kertomalla hänelle yhden pienen kohteliaisuuden? Minä olen.

Asiakaspalveluvuosinani saatoin välillä ääneen huomioida naisten kauniiksi laitetut kynnet, hiukset, jne. Joka kerta jokainen nainen selvästi yllättyi pienestä huomionosoituksesta, mutta hetkellisen hämmennyksen jälkeen oli vilpittömän kiitollinen ja lähti leveä hymy kasvoillaan.

Tällä viikolla ensimmäistä kertaa koin tilanteen, jolloin itse olin kohteliaisuuden vastaanottaja. Tallustelin muina naisina perjantaina alkuillasta Stockmannin kosmetiikkaosastolle ja sieltä suoraan hiustuotteiden luokse. Nappasin hyllystä tarvitsemani ja suuntasin samantien kassalle. Kassalla minua vastassa oli keski-ikäinen naismyyjä hymyssä suin. Kassatapahtuman aikana nainen huomasi silmämeikkini, eikä voinut olla kommentoimatta sitä. Olin onnistunut normaalissa arkimeikissäni ilmeisen hyvin, koska nainen kehui meikkiäni erittäin kauniiksi ja onnistuneeksi ja kysyi jopa olenko menossa johonkin illanviettoon, kun meikkini on niin nätti ja silmiäni korostava. Kerroin kyseessä olevan ihan arkimeikkini, johon hän tokaisi: "Minkähänlainen iltameikki sinulla mahtaa olla, kun arkimeikkikin on jo noin kaunis?" Tämän kommentin kuittasin vilpittömän hyväntuulisella hymylläni ja kiitin kovasti kohteliaisuudesta. Lähdin kaupasta ulos leveä hymy kasvoillani, joka ei laantunut vielä seuraavassakaan liikkeessä.

Itse muita naisia kehuneena en edes tiennyt, että tämä pieni ele voi saada niin hyvälle mielelle. Luulen, että tämän taustalla vaikuttaa naisten kateus toisiaan kohtaan. Ei olla totuttu vieraiden iloisiin kohteliaisuuksiin vaan ennemminkin "kuka toikin luulee olevansa" -katseisiin. Sinä kertana, kun joku kerrankin huomioi, ollaan positiivisesti yllättyneitä ja vilpittömästi kiitollisia siten, että hymy nousee väkisinkin korviin.

Nyt itsekin arjen pienen kohtelisuuden saaneena en voi sanoa muuta kuin että: naiset, muistakaa huomioida toistenne pieniä kauniita yksityiskohtia. Siitä ei ole vaivaa, mutta se muistetaan vielä pitkään. Jokainen nainen tietää, että toiselta naiselta saatu kohteliaisuus merkitsee niin paljon enemmän kuin satunnaisilta miehiltä saadut "Hyvä perse!" -huudahdukset.

Kirjoittaja kiittää Stockmannin naismyyjää kauniista sanoista ja haluaa selventää lukijoille käyttävänsä omasta mielestään melko yksinkertaista arkimeikkiä.

Iho jossa elän

2011-10-20T15:59:00.009+03:00

Vastapainoksi omaelämäkertojen todellisuudelle varasin elokuvateatterista riviltä 8 istumapaikan numero 5 ja jäin odottamaan elokuvan The skin I live in alkua. Ilman mitään ennakko-odotuksia, popcornit ja karamellit kainalossa otin mukavan asennon tuolissani numero 5 ja jäin tuijottamaan valkokangasta.

Haluan tässä vaiheessa huomauttaa, että mikäli haluat nähdä elokuvan, hyppää seuraavan kappaleen yli, jotta vältyt lukemasta elokuvan kannalta olennaisimman juonipaljastuksen.

Minulla ei tuoliin istuessani ollut mitään ennakko-odotuksia elokuvan suhteen, joten tiesin, etten ainakaan voi pettyä. Elokuva kertoi tarinan vaimonsa menettäneestä kirurgista, joka muutti myöhemmin kuolleen tyttärensä raiskaajamiehen sukupuolen ja alkoi muokkaamaan tästä ulkonäöllisesti kuolleen vaimonsa kopiota.

Elokuva oli ajatukseltaan erittäin sairas ja häiriintynyt. Erikoisten elokuvien ystävänä se teki minuun vaikutuksen ja mielenkiintoni pysyi yllä koko elokuvan ajan. Elokuva ei ollut ennalta-arvattava, joten kirurgin luoman naisen alkuperä tuli täytenä yllätyksenä. Tämä espanjalainen, tiivistunnelmainen elokuva oli erinomaista vaihtelua jenkkileffojen perusräiskinnälle.

Istuin tiiviisti penkkiäni numero 5 vasten kaksi tuntia tuhoten samalla keskikokoisen popcorn-purkillisen ja pienen pussillisen kirpeitä ja suolaisia karamelleja. Jotkut saattoivat kokea elokuvan The skin I live in ahdistavaksi, mutta ainakaan minun herkutteluhaluani se ei pystynyt tukahduttamaan. Suosittelen. Heikkohermoiset älkää vaivautuko.

Tarinoita todellisuudesta

2011-10-20T14:12:00.003+03:00

Kuten aikaisemmassa tekstissäni kerroin, olen viime aikoina perehtynyt suurella mielenkiinnolla historialliseen, omaelämäkerralliseen kirjallisuuteen. Kaksi viimeisintä lukemaani teosta ovat Chil Rajcmanin Treblinkan viimeinen juutalainen sekä Ulla Appelsinin kirjoittama Leevi K. Laitisen tarina: Lapsuus lahkon vankina.

Ensimmäinen teos on itsensä kirjoittajan omakohtainen kertomus Treblinkan kuolemantehtaasta, josta hänen vuonna 1943 onnistui paeta. Kirjoittaja selvisi hengissä piileskellen Varsovan maan alla, ja halusi tuoda teoksellaan koko kansan tietoisuuteen nämä kaikki epäinhimilliset julmuudet, joita kuolemantehtaan juutalaiset saivat kokea. Kertomus julkaistiin vasta kirjoittajan kuoleman jälkeen. (Kuva: www.prisma.fi)

Toinen teos sijoittuu Suomeen ja kertoo Leevi K. Laitisen lapsuudesta kartanolaislahkon vankina ja sittemmin hänen sinnikkäästä ponnistamisestaan Varova Oy:n omistajaksi. (Kuva: www.bookplus.fi)

Kumpikin teos on koukuttanut minut mielenkiintoisuudellaan, vaikka kuvatut asiat ovat julmaakin julmempia. Teokset ovat hienoja selviytymistarinoita, jotka laittavat lukijan ajattelemaan, ettei koskaan tulisi luovuttaa. Tarinoiden päähenkilöt ovat kokemuksistaan huolimatta nähneet valoa tunnelin päässä ja taistelleet itsensä vapauteen. Teokset ovat rankkoja, koska kertomukset sijoittuvat maan päälle, jossa mekin elämme, eikä johonkin avatar-maailmaan, jolla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

Mielestäni jokaisen tulisi joskus lukea historiallisia omaelämäkertoja. Ne ovat sivistäviä ja auttavat ymmärtämään ympärillä olevaa maailmaa paremmin, avaa silmät katsomaan asioita myös eri näkökulmista. Ne kertovat siitä, että maailma ei todellakaan aina ole ollut tällainen kuin nykypäivänä. Suotavaa olisi, että ne kaikki uusnatsitkin oikeasti ymmärtäisivät, mitä he ihannoivat.

Heijastintuotteiden tutkintaa

2011-10-18T21:24:00.001+03:00

Näin pimenevänä vuodenaikana on aika taas hankkia uusia heijastimia niin ihmisille kuin eläimillekin. Tavallisia jalankulkijan heijastimia on markkinoilla paljon erilaisia, jotka ovat hyväksyttyjä CE-standardin EN 13356 vaatimusten mukaisesti. Näistä ei sovi valittaminen.

Entä eläimille tarkoitetut heijastimet sitten. Tein pientä tutkimusta Stockmannin eläintarvikeosastolla, jossa oli tarjolla monia erilaisia heijastintuotteita. Oli hihnaa, pantaa, liiviä ja valjasta monilta eri valmistajilta. Valitettavasti koko tuotevalikoimaa yhdisti yksi yhteinen tekijä: puuttuva CE-merkintä. Jatkoin tutkimusta verkkokaupoissa: myöskään niissä ei ollut tuotekuvauksessa mainintaa CE-hyväksynnästä. Ulotan tutkimukseni vielä Musti ja Mirri -eläintarvikeliikkeeseen, vaikkakin Stockmannin valikoimista löytyi samojen valmistajien tuotteita, josko sieltä löytäisin edes yhden standardin täyttävän heijastintuotteen koiralleni.

En tiedä onko kyse tosiaan niin huonosta heijastinpinnasta, etteivät eläinten heijastimet täytä tuota standardia. Voiko olla niin, ettei niitä edes testata? Onko kyseessä mahdollisesti puutteelliset merkinnät? Vai onko CE-hyväksyntä vain standardin mukaisissa, ihmisille tarkoitetuissa tuotteissa? Haluaisin uskoa, että standardi kattaa kaikki elolliset olennot, myös eläimet. Toivon, että eläinkaupassa ollaan viisaampia ja osataan vastata näihin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin liittyen koirien heijastintuotteisiin. Nyt en voi jäädä kuin ihmettelemään, ja ripustaa CE-hyväksytyn Kiroileva Siili -heijastimen koirani kaulaan.

Kuva: www.petenkoiratarvike.com

Rakkaudesta se hevonenkin potkii

2011-10-18T15:37:00.006+03:00

Mitä tulee, kun laittaa pariskunnan kuudeksi viikoksi, viitenä päivänä viikossa, työpäivän mittaiseksi ajaksi samaan autoon? On sanomattakin selvää, että siitä ei hyvää seuraa.

Alku tulee sujumaan hyvin, koska tilanne on vielä niin uusi. On kivaa, kun saa olla koko päivän puolisonsa kanssa yhdessä. Kerrotaan hassuja juttuja ja naureskellaan. Alun jälkeen, toisen viikon paikkeilla, tulee ensimmäinen notkahdus. Tulee pientä sanaharkkaa useammankin kerran. Alkaa ärsyttää ja paikat puutua. Tunnelma kiristyy. Tiuskitaan ja pidetään mykkäkoulua vuorotellen.

Kolmannen ja neljännen viikon aikana kiristynyt tunnelma saadaan taas rauhoitettua. Väsymys painaa, mutta silloin se purkautuu lähinnä lapsekkailla hassutteluilla. Pariskunnan välit lähenevät aikaisemmista kiukutteluista huolimatta. Tämän huomattuaan yhdessä oleminen niinkin pienessä tilassa ei tunnukaan niin kamalalta.

Viides ja kuudes viikko tulee olemaan pahimmat. Kumpaakin väsyttää. Autossa ollaan vain hiljaa, koska jos jotain sanotaan, yltyy se kovaääniseksi riitelyksi ja toisen mollaamiseksi. Oma aika on vähissä ja tiivis yhdessäolo alkaa riittää. Auto on kuin tikittävä aikapommi, joka räjähtää hetkenä minä hyvänsä.

Kerroin tällaisen todellisuuteen perustuvan tilanteen kuvatakseni lopputulosta, joka syntyy, kun kaksi toisilleen tärkeää ihmistä suljetaan pieneen tilaan. Kaikesta rakkaudesta ja välittämisestä huolimatta räjähdysherkkyys kasvaa, kun yliannostus uhkaa. Mielenkiintoisinta tässä on kuitenkin se, että kaikki sanaharkka, mikä pariskunnan välillä päivän mittaan käydään, jää auton sisälle. Päivän loputtua pystyy taas hengittämään eikä kaikki pienimmätkin asiat pääse ärsyttämään samalla tavalla. Osataan taas suodattaa asioita. Autossa tuntuu, kuin pariskunta vihaisi toisiaan. Ulos päästyään arki jatkuu normaalina aivan kuin autossa ei koskaan olisi oltukaan.

Mielestäni tällainen koettelemus kertoo viimeistään parin keskinäisistä väleistä ja toimeentulemisesta. Toki jokainen tarvii omaa aikaa, ja todella toivon, että jokainen sitä säännöllisesti itselleen haalii. Mutta mikäli tällaisenkin koettelemuksen jälkeen häiden suunnittelua jatketaan, kuten esimerkkitapauksessa, on kyseessä pakko olla aito, pysyvä side kahden ihmisen välillä. Rakkautta niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Aamen.

Kirjoittaja huomauttaa, ettei teksissä esitettyä tilannetta suositella kokeiltavaksi kotona.

Hullut koiravihaajat

2011-10-15T19:43:00.001+03:00

Sain puhelun. Soittaja kertoi naapurin heiluneen aseensa kanssa heidän tontin rajalla. Syynä tähän napsahdukseen naapurin aivoissa olivat koirat. Naapuri tuntee syvää vihaa koiria kohtaan eikä voi sietää niitä edes soittajan tontilla koira-aitauksessa. Naapuri on aikaisemminkin uhannut tappaa koirat, mutta ensimmäistä kertaa hän oli liikenteessä aseen kanssa.

Soittaja oli hakenut koiransa aitauksesta ja lähtenyt viemään niitä sisälle ennen kuin ne saisivat napin otsaansa. Tilanne oli näyttänyt sen verran pahalta naapurin tähyillessä aseensa kiikareista, että oli ollut parasta kutsua poliisivoimat paikalle. Tilanne rauhoittui viiden poliisin voimin, ja naapuri menetti aseensa. Yksi riehuminen vielä, niin maijan kyydissä istuu seuraavaksi naapuri itse, ei vain hänen aseensa.

Tilanne pelästytti soittajan teinityttären. Ymmärrettävästikin. Tällä kertaa selviydyttiin onneksi pelkällä säikähdyksellä, mutta entä seuraavalla kerralla? Tai sitten kun naapurilla on veressään muutama promille liikaa alkoholia? Ase takavarikoitiin, mutta valitettavasti se ei ole ainoa väline väkivaltaisiin tekoihin.

Mistä näitä hulluja koiravihaajia tulee? Onko koirien pitäminen omalla tontilla aitauksessa jotenkin kiellettyä, että naapureiden pitäisi siitä hermostua? Ymmärtäisin hermostumisen, mikäli koirat vaeltaisivat vapaana naapurinkin tontilla, mutta aidatulla alueella koirilla ei ole mahdollisuutta päästä lähellekään naapurin tonttia. Tosin aseen kanssa heilumista en siinäkään tilanteessa ymmärtäisi.

Koiravihaajia maailmaan tuntuu mahtuvan. Milloin saa varoa lasinsirpaleisia lihapullia lenkkipoluilla, milloin rotanmyrkyllä siveltyjä namipaloja koirapuistoissa. Kaikkeen on varauduttava, mutta aseen kanssa uhkailua ei kyllä osannut odottaa.

Paluu historian pariin

2011-10-12T20:46:00.003+03:00

Koulut käyneenä ja nykyään kirjallisuutta niin sanotusti vapaaehtoisesti lukevana olen alkanut kiinnostumaan asioista, jotka kouluaikoina olivat lähinnä pakkopullaa. Yksi näistä asioista on historia.

Ensimmäisen kerran kurkistettiin historian saloihin peruskoulussa. Huonona lukijana pääsin kokeet läpi ala-arvoisin numeroin. En yksinkertaisesti pystynyt muistamaan ulkoa niitä kaikkia vuosilukuja ja monimutkaisia termejä. Yritin, mutta huonoin tuloksin. Huono menestymiseni aiheutti sen, etten jaksanut olla kiinnostunut senkään vertaa. Todistukseen sain huonon (silloin 7 oli huono) arvosanan, jonka onnekseni kuitenkin sain korotettua yhteiskuntaopin osuudella kahdeksikkoon.

Nyt historian pariin taas palanneena pystyn käsittelemään sitä eri näkökulmasta. Minun ei tarvitse päntätä vuosilukuja ulkoa, tosin olen huomannut nyt muistavani ne paremmin, vaan olen keskittynyt tapahtumiin, mitkä asiat johtivat mihinkin ja mitkä olivat seuraukset. Mitä enemmän olen lukenut yksityiskohtaista tietoa maailman historiasta, sitä enemmän haluan tietää, ja muistaa, lisää.

Mielestäni on hienoa, että olen löytänyt itsestäni tällaisenkin piirteen. Haluan oppia ja perehtyä asiaan, jonka ennen koin kovin vaikeaksi. Toki kiinnostuksen herääminen otti oman aikansa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Olisi sitä kai kouluaikoina voinut ymmärtää opiskella ahkerammin. Huonona tenttikirjojen pänttääjänä se oli joskus vain ylivoimaisen vaikeaa. Kaikki tietää, ettei lukemisesta ole mitään hyötyä, jos ei lue ajatuksella, jos ei edes kappaleen lopussa muista lukemaansa. Olisin kiitollinen jos joku olisi osannut takoa silloin seuraavan ajatuksen päähäni: ei niitä tenttejä varten lueta, vaan itseään. Nyt sen ymmärrän.

Poika raidallisessa pyjamassa

2011-10-10T20:05:00.000+03:00

Luin muutamassa tunnissa John Boynen kirjoittaman kirjan Poika raidallisessa pyjamassa. Kirjasta on julkaistu myös samanniminen elokuva vuonna 2009. Poika raidallisessa pyjamassa kertoo natsisaksan aikaisesta elämästä, katkeamattomasta ystävyydestä, pienestä 9-vuotiaasta pojasta, joka tiedonjanostaan huolimatta ei koskaan saanut tietää, miten asiat todellisuudessa olivat.

Kirja oli hyvin koskettava, ajatuksia herättävä. Se riipaisi karmaisevalla todenperäisyydellään. Se vaikutti viattomuudellaan ja hyväntahtoisuudellaan, vaikka tosiasiassa tapahtumat olivat kaukana näistä. Kirja oli pysäyttävä. Se jätti paljon sanomatta ja vaatikin rivien välistä lukemista. Se pitää itse lukea, kokea ja syventyä kirjan herättämiin ajatuksiin. Voin vain sanoa: suosittelen, ehdottomasti.

Poika raidallisessa pyjamassa
John Boyne, 2006

Arvosanani: * * * *

Kerjäläinen.

2011-10-10T16:44:00.002+03:00

Näen keskellä kaupunkia, kävelykadun varrella istuvan yhden yksinäisen kerjäläisnaisen luomassa anovia, syyllistäviä katseita ohitse kulkeviin ihmisiin, jotka kylmästi vilkaisevat kerjäläistä ja pitävät kukkaronnyörinsä tiukasti kiinni. Kerjäläinen painaa katseensa takaisin alas ja odottaa seuraavaa otollista uhria, johon kohdistaa tämä samainen anova mutta samalla syyllistävä katseensa. Katse on syyllistävä, koska kerjäläinen katseellaan haluaa ohi kulkevan ihmisen tuntevan syyllisyyttä siitä, ettei hän taaskaan pysähtynyt, avannut lompakkoaan ja pudottanut edes yhtä kolikkoa kerjäläisen kuppiin. Ahneet, kylmät paskiaiset. Näky on surullinen. On huolestuttavaa, että näinkin hyvinvoivassa valtiossa on kodittomia, rahattomia. Kerjäläisiä.

Kerjäläinen on pukeutunut johonkin vanhaan kaapuun, lakanaa muistuttavaan kankaaseen. Hänen ihonsa on likainen. Näyttää, kuin hän ei olisi koskaan peseytynyt. Hän on varmaan todella nälissään. Hänen kätensä ovat tärisevät hänen pidellessä Robert's Coffeen take away -kahvikuppia kädessään.

Kahvikuppi kiinnittää huomioni. Alan tarkastella kerjäläistä tarkemmin. Hänen lakanaa muistuttavan kaapunsa alta pilkottaa aivan moitteettoman näköiset farkut. Hänen jaloissaan loistaa valkoiset Adidaksen Superstarit. Ja kädessään hänellä tosiaan on se suhteellisen hintavan kahvilan take away -kahvimuki.

Kyse taitaakin olla tässä tapauksessa liiketoiminnasta. En usko hänen olevan tahtomattaan kerjäämässä, osana pakotettua kerjäläisarmeijaa, joiden avulla kerjäläisköörin pomot haalivat rahat omiin taskuihinsa. En toki tiedä, mutta voisin olettaa, ettei tällainen organisoitu kerjäläisbisnes halua herättää turhaa huomiota palkitsemalla työhön pakotettuja Adidaksen Superstareilla tai uusilla farkuilla. Luulen, että kyseessä on joko työtä tekevän tai valtion tukien avulla elävän naisen iltatyönä harrastama kerjäläistoiminta. Ainakin kerjäläisen päällä olevat vaatteet antavat viitettä korkeammasta elintasosta.

Kuljen kerjäläisen ohi kylmästi katsoen muualle, jotta vältän hänen syyllistävän katseensa. Kerjäläisen näkeminen Suomen kaltaisessa valtiossa aiheuttaa omituista tunnetta sisälläni, jonkinlaista inhoa. Se tuo mieleeni ne kaikki idässä tapaamani köyhälistöperheen kerjäläiset, jotka puuttuvista raajoistaan huolimatta yrittivät raahautua lähelle turistien suosimia ostospaikkoja muutaman kolikon toivossa. Heille kyse ei ollut harmittomasta sivubisneksestä, vaan todellisesta selviytymisestä, eloonjäämisestä maassa, jossa valtion tukirahoista on edes turha haaveilla.

Uskottomuutta oikein luvalla

2011-10-08T12:24:00.009+03:00

Oletko kuullut ilmiöstä nimeltä Victoria Milan? Kyse on pohjoismaisesta deittisivustosta, joka on tarkoitettu naimisissa ja parisuhteessa eläville ihmisille, jotka kaipaavat salasuhdetta arjen piristykseksi. Kyllä, luit aivan oikein: salasuhdetta! Sivuston slogan kuuluu: elvytä intohimosi - hanki salasuhde. Sivuston tavoitteena on saavuttaa vuoden loppuun mennessä 200 000 käyttäjää. Uskomatonta.

Nettideittailu on tätä päivää, sen tiedän, vaikka muuten olen melko tietämätön tämänkaltaisesta treffailusta. Netin avulla seuranhaku on helpottunut siitä ajasta, kun lehtien palstoilla ilmoiteltiin halusta löytää tositarkoituksella kaunis, vaaleatukkainen nainen seuraksi takkatulen ääreen. Ja näkyyhän noita ilmoituksia vieläkin. Melko herttaista, kun kyseessä on yksin elävä, elämänkumppania kaipaava ihminen.

Olen lukenut muiden blogikirjoituksista, että treffisivustot sisältävät hurjan määrän parisuhteessa eläviä, pientä piristystä kaipaavia käyttäjiä. Toisin sanoen seksiseuraa haluavia. Näitä tapauksia löytyy varmasti kummankin sukupuolen edustajien keskuudesta. Niin myös Victoria Milan kirjoittaa: "Kansainvälisen tutkimuksen mukaan noin 30 % jäsenistä perinteisillä deittisivuilla on todellisuudessa naimisissa tai parisuhteessa." Eikä tule unohtaa niitä, jotka hakevat piristystä suhteeseensa yökerhoista.

Victoria Milanin rantauduttua Suomeen saavat suomalaisetkin luvalla hakea salarakasta. Sivusto antaa mielikuvan, kuin kumppaninsa selän takana vehtaaminen olisi jotenkin hyväksyttävää. Uskon, että tällaisen sivuston kautta puolisonsa pettämistä harkitsevan ihmisen kynnys tekoihin pienenee. Ajatteleekohan tällainen ihminen koskaan, miltä tuntuisi jos suhteen toinen osapuoli käyttäytyisi samoin, tai mitä jos toisella onkin jo nyt seuraa niillä kaikilla lukuisilla työmatkoillaan? Eikö edes silloin tunne riipaisua sydämessään ja herää ajattelemaan. Onko se hetken hurmos vieraan ihmisen kanssa niin tärkeä, että kiinnijäämisen uhalla on valmis kenties uhraamaan koko liittonsa?

En haluaisi uskoa, että tämäkin ilmiö kuuluu nykypäivään. Missä on kunnioitus ja rakkaus niinäkin päivinä, kun ei enää eläimellisesti panna asunnon jokaisessa kolkassa? Mihin katoaa lupaus uskollisuudesta? Ajattelevatko nämä ihmiset todella, että mitä toinen ei tiedä, ei myöskään voi satuttaa häntä? Miksi, miksi, miksi??

Voidaanko siis todeta, että pettäminen on pop? Surullista.

Hyllyjen välistä

2011-10-07T21:49:00.003+03:00

Löysin itseni seisoskelemasta Valintatalon lehtihyllyn edestä. Jotakin luettavaa oli saatava. Tieteelliset lehdet saatoin unohtaa siinä mielentilassa. Aloin käydä lehtihyllyä katseellani läpi. Muotia, muotia, muotia. Sisustusta, sisustusta. Seksivinkkejä. Ristikoita ristikoiden perään. Apu ja Seura. Taisipa yksi tissilehtikin olla piilotettu alaikäisten ja tiukkapipojen silmiltä toisten lehtien taakse.

Muotilehti ei tullut kysymykseen. Kyseiset lehdet sisältävät siinä määrin mainoksia, etten viitsi maksaa lähemmäs 10 euroa sellaisesta paksusta mainosnivaskasta. Saan niitä veloituksetta myös suoraan kotiin kannettuna. Sitä paitsi halusin luettavaa, en kuvia aliravituista naisista epämääräiset kangaspalat yllään.

Sisustuslehdet ovat kivoja selattavia. Siksipä sekin sai jäädä hyllyyn. Sistuslehdet aiheuttavat liikaa mielitekoja ja uudistushalua kodin ulkomuotoon, että ne on parempi unohtaa, mikäli ei satu olemaan ylimääräistä varallisuutta olohuoneen uuteen sohvaan.

Cosmopolitan. Niin loppuunkulutettu lehti ainaisten samojen seksivinkkiensä kanssa. Luin lehteä nuorempana ja mielsin sen jo silloin lapselliseksi roskalehdeksi. Miten Cosmon toimitus kuvittelee uudistavansa lemmenvinkkejään vuodesta toiseen?

Aikani seisoskeltuani hyllyjen välissä päädyin MeNaisiin. Nyt puolessa välissä lehden lukua olen kohdannut sen verran monta juttua, josta olisi sana sanottavana, että taitaa blogiin paukkua tekstiä poikineen viikonlopun aikana. Mielestäni jutut ovat silloin onnistuneita, kun ne saavat aikaan ajatuksia. On paljon mielekkäämpää lukea aidoista ihmisistä ja asioista kuin siitä, kuinka epämuodikas onkaan.

Kauhua kotikulmilla

2011-10-05T18:36:00.010+03:00

Ainakin kaikki kauhugenreen kuuluvien elokuvien ystävät muistavat hahmon nimeltä Jigsaw. Miehen, joka oli ottanut oikeudekseen rangaista kaikkia, jotka olivat vähänkin tyytymättömiä johonkin elämänsä osa-alueeseen.

Olin melko varma tämän samaisen miehen löytäneen minunkin kotikulmilleni. Ulkoilin koiran kanssa, kunnes yhtäkkiä koira alkoi käyttäytyä levottomasti ja vilkuili taakseen. Kävelemisestä ei tahtonut tulla enää mitään, joten katsoin parhaaksi pysähtyä. Vilkaisin taakse selvittääkseni, mikä kumma aiheuttaa koiran levottomuuden. Takaa lähestyi hitaasti mutta varmasti moottoroitu pyörätuoli / istuttava rollaattori, jota ohjasi vanha, hyvin kalpea mies.

Koiran pelko kasvoi miehen tullessa lähemmäksi. Karvat nousivat pystyyn ja miehen ollessa kohdallamme, koira alkoi haukkua ja pakeni muutaman askeleen taaksepäin. Mies mateli laitteellaan ohitsemme nauraen karmaisevalla äänellään: HAHAHAA! Silloin sen tajusin: JIGSAW!

Palasin koiran kanssa sisälle palautuen samalla takaisin todellisuuteen. Miltähän mahtaisi tuntua rinnastus johonkin hyvin karmaisevaan hahmoon ja kylvää pelkoa ympärillä oleviin ihmisiin ja eläimiin tiedostamattaan? Ties kuinka monta ihmistä tämäkin Jigsaw vielä pelästytti samaisella rollaattorimatkallaan.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Tällä kertaa minulla oli onni matkassa, koska koirani aisti jo kaukaa lähestyvän Jigsaw:n ja reagoi varoittaakseen minua. Pääsin puolustautumaan heti ja pakenemaan lähimmälle nurmikolle, jossa rollaattorilla eteneminen olisi ollut vain hankalaa.

Onko kuitenkin mahdollista, että se oli se rollaattori, jolle koirani haukahti? Ei voi olla.

Kuvanvalinnan vaikeudet

2011-10-04T18:46:00.004+03:00

Kirjoittaja huomauttaa: teksti saattaa olla loukkaava ylikirjavien, epileptisiä kohtauksia aiheuttavien blogien ylläpitäjiä kohtaan.

Koska olen juuri vasta luonut tämän uuden blogin, on sen ulkoasu vielä melko pelkistetty, kuten olet ehkä huomannut. Olen selaillut paljon muiden blogeja koko blogihistoriani ajan ja täytyy sanoa, että kyllä maailmaan mahtuu niin paljon luotaan pois työntäviä sivustoja. Itse pidän ylipäänsä kaikkien verkkosivujen luettavuutta erittäin tärkeänä. Se tottakai pitää sisällään itse tekstin, mutta vahvana osana myös sivuston visuaalisen ilmeen. Värit ovat yksi olennainen asia.

Minun blogini taitaa kuitenkin pysyä ilman värin häivää, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. Olen tuntitolkulla selaillut kuvia, joilla elävöittää ja lisätä sivuston visuaalisuutta, mutta joka kerta kohtaan saman ongelman. Jokaisen löytämäni kuvan kohdalla pysähdyn miettimään seuraavia asioita:

Sopiiko kuva blogin rakenteeseen?
Sopiiko se blogin teemaan? Koska blogillani ei ole yhtä ainutta teemaa, sopiiko kuva kuitenkin kirjoitustyyliini ja onko se tekstini näköinen?
Mitä kuva kertoo kirjoittajasta, sopiiko kuva omaan persoonaani? Tekeekö kuva blogistani minun näköiseni?
Antaako kuva oikeanlaisen ensivaikutelman sivustostani?
Onko kuva väreiltään lukijaystävällinen ja mahdollisimman vähän silmiä rasittava? Eihän kuvan ja tekstikentän välillä ole liikaa häiritsevää kontrastia? (Monet sivustot ovat jääneet itseltä lukematta vain liian epämiellyttävän värityksen vuoksi.)
Eihän kuva ole liian hallitseva eikä sekava?

Muun muassa nuo yllä mainitut seikat ovat hankaloittaneet blogini visuaalisen ilmeen rakentamista. Joku saattaisi ihmetellä, tarvitseeko noiden jokaisen mainitun asian täyttyä kuvassa? Enkö voisi vain valita jotakin mieleistä kuvaa ja vaihtaa sen, kun siltä tuntuu? En voi, kuvan on oltava kaikki kriteerini täyttävä. Muutenhan kaikki potentiaaliset lukijat saattavat kääntyä pois astumatta ensin edes sisälle. Jääkäämme odottamaan sen oikean kuvan löytymistä.

Vierasta dna:ta

2011-10-03T17:49:00.009+03:00

Eilen bongasin MTV3:n iltauutisissa jutun, jossa kerrottiin Venäjällä etsittävän jopa neuvostoaikaisia hiuksia hiuslisäkkeiden ja peruukkien tuotantoon. Uutisesta heräsikin heti seuraavanlaisia ajatuksia:

Koska monella on aidosta hiuksesta tehdyt hiuslisäkkeet, jääkö luovuttajan dna kovista käsittelyistä huolimatta hiuslisäkkeeseen? Kantaako siis lisäkkeen uusi omistaja vieraan ihmisen dna:ta päässään? Entä jos tapahtuu rikos ja lisäkkeen hius putoaa rikospaikalle, voidaanko siitä tutkia paikalla olleenkin eri henkilö, kuin todellisuudessa on ollutkaan? Vai mitä hiuksen rakenteelle tapahtuu käsittelyissä ennen kuin se päätyy jonkun toisen päähän?

Vähäpätöinen asia isossa mittakaavassa mitattuna, mutta mielenkiintoa herättävä, mutta jonka tarkempi pohtiminen tuskin johtaa mihinkään. Asiasta jotain tietävät tai arvailevat, kommentoikaa ihmeessä niin ihmetellään yhdessä!

Pelkoa koira-aitauksessa

2011-10-02T22:43:00.008+03:00

Koiranomistajana seuraan koiriin liittyvää uutisointia, lehtiartikkeleita sekä muita julkaisuja. Jalostusta lähinnä kauhistelen, koska yhä enenevissä määrin jalostus on viety niin pitkälle, että siitä on enää lähinnä haittaa rodulle. Kauhua ja pelkoa aiheuttavia rotujakin on olemassa ja niitä pidetäänkin aggressiivisina lähinnä tappelukoirataustansa vuoksi. Luonnevikaiset koirat ovat asia erikseen, ja niitähän löytyykin rodusta kuin rodusta. Näihin aggressiivisiin rotuihin en ota sen enempää kantaa, kuin heittämällä ilmaan kysymyksen: eikö ihminen ole loppujen lopuksi senkin ilmiön takana?

Itsessäni hienoista varauksellisuutta olen huomannut aiheuttavan niinkin tuttu rotu kuin saksanpaimenkoira. Liekö syynä rodun kookas, roteva ulkomuoto, koska luonteeltaan olen tavannut vain erittäin hyvin tottelevia, käytökseltään moitteettomia yksilöitä. Onhan saksanpaimenkoiria palkittu Kennelliiton toimesta sankarikoiran titteleilläkin.

Koirapuistossa olen tavannut kyseisen rodun edustajia. Kun omistaja ei ole huomannut tuloani puistoon, käyttäydyn tyynesti, varauksellisuuttani näyttämättä. Enhän halua vieraan, irrallaan olevan saksanpaimenkoiran aistivan hienoista pelkoani ja mahdollisesti syövän minua suihinsa. En heitä koiralle palloa, vaikka se sitä minulle tarjoaakin, koska enhän voi olla varma, miten se reagoi vieraan ihmisen kajotessa leluunsa. Haukkaa vielä käteni pallon sijasta.Toivon koiran jatkavan käyskentelyään ja käyttäytyvän kuin minua ei olisikaan.

Kaikista ennakkoluuloistani huolimatta tapaamani saksanpaimenkoirat ovat lempeäluonteisia, joiden omistajat ovat pitäneet selkeää, tiukkaa kuria yllä. Olen voinut havaita upeaa tottelevaisuutta, joka on kumonnut ennakkoluuloni täysin. Uskon, että ajan kuluessa pääsen kokonaan eroon varauksellisuudestani saksanpaimenkoiria kohtaan. Kiitos siitä kuuluu hyville kasvattajille, jotka rodun valitessaan ovat sitoutuneet sen oikeanlaiseen kouluttamiseen ja kasvattamiseen. Toivottavaa olisi, että lukuisat arvostelijat ymmärtäisivät kasvattajan roolin myös niiden voimakasluonteisten koirien, kuten esim. pitbullterrierin kohdalla tuodessaan julki mielipiteitään rodun hävittämisestä kokonaan. Olisiko aihetta harkita joskus huonon kasvattajan lopettamista?

Kuva: www.mtv3.fi

Minä itte

2011-10-01T22:59:00.004+03:00

Koska toivon uuden blogin myötä myös jos ei enempää niin ainakin yhden uuden lukijan, on ehkä itseni jonkinlainen esittely paikallaan. Toki olisin voinut luoda linkin vanhaan blogiini, mutta en tehnyt niin, koska ajattelin kääntää sivun virtuaalielämässä ja aloittaa taas aivan alusta. Olenhan sentään vastaeronnutkin, Facebookista nimittäin.

Iältäni olen lähempänä viittäkymppiä kuin syntymääni. Kuulostaa hurjemmalta kuin onkaan. Omistan maailman hönteimmän ja rakkaimman miehen, joka epäonnekseen meni ja kosi tätä toista pöhköpäätä. Omapa oli valintansa. Häitä on suunniteltu jorattavan ensi vuonna kaupungissa, jota kuulemma vihataan ja jossa murre on yksi kamalimmista koko maassa.

Pidän ruuanlaitosta ja kokkailutaitoni ovat sitä luokkaa, että mieheni tulee olemaan vanhana lihava, kuulemma, mikäli jatkan samaan malliin. Valokuvaan kaikkea ihmisistä lehmien utareisiin. Lehmät ovat onnistuneet toistaiseksi vakuuttamaan minut paremmilla poseerauksillaan. Liikun. Tai ainakin aikaisemmin voin sanoa liikkuvani. Koitan löytää taas motivaation ennen kuin pakarat ottavat ja lähtevät lopullisesti.

Nauran. Laulan. Hötkyn ja vetkun. Katson elokuvia ja luen. En tapa aivosolujani katsomalla BB:tä. Kirjoittelen kaikkea, mitä sylki aivoihini vie, vai miten se sanonta taas meneekään. Ja mainitsinko jo lopettaneeni Facebook-tilini?

Kaiken alku. Vai loppu?

2011-10-01T19:27:00.006+03:00

Vanha vuodatuksen blogini muutti tänne hyvinkin ajankohtaisesta syystä. Muuton syynä ei ollut vuodatus, vaan kaikkien rakastama (?), inhoama (!) sekä lehtien lööpit täyttävä, turhaakin turhempi FACEBOOK.

Kaikki alkoi noin viikko, kaksi takaperin. Lehtien otsikot alkoivat julistaa yhä vain enemmän Facebookin ilosanomaa. Kauhisteltiin tulevia muutoksia ja yhä vain huononevaa tietoturvaa. Spekuloitiin asiantuntijoiden avulla käyttäjän tuotteistamista ja Facebookin pysymistä edelläkävijänä. Ja blaa blaa, kyllä kaikki nämä jo tietää, turha niitä on enää toistaa. Kuitenkaan kukaan ei kehottanut niitä miljoonia käyttäjiä deletoimaan Facebook-tiliään, koska eihän kukaan nyt niin tekisi. Facebook vaan on kuuminta hottia, eilen, tänään ja vielä huomennakin.

Minun nelivuotinen liittoni Facebookin kanssa kuitenkin päättyi niin kutsuttuun Fese-itsemurhaan (siksi sitä kuulemma kutsutaan) deletoidessani koko paskan. Minulle suotiin 14 päivän harkitsemisaika, mikäli alkaisinkin katua päätöstäni. Ihan ymmärrettävää, onhan avioeroprosessissakin harkinta-aika. Ainakaan vielä ei ole tarvinnut katua tätä elämää suurempaa päätöstä, vaikka rankkaahan tämä kaikki on.

Jotta lukijan ei tarvitse enää kauemmin miettiä, miten ihmeessä tämä kaikki liittyy blogini muuttamiseen, kerrottakoon se hänelle: koska vuodatuskin on niin ajan hermolla, voi sinnekin kirjautua luomatta uusia käyttäjätunnuksia käyttämällä Facebookin tunnuksia. Koska en halua pelastaa itseäni itsemurhalta 14 päivän harkinta-aikana, olen nyt täällä.